torstai 25. helmikuuta 2010

Kreikkalainen pannukakku


Lisää ohjeita Anna-Leena Härköseltä! Ja lisää pinaattia olen luvannut myös!

Minulla ja opiskeluystävilläni on eräs suosikki-iltapala, jota teemme melkein aina, kun istumme iltaa yhdessä. Heitämme uuniin pellillisen pinaattipannaria ja teemme sen seuraksi munavoita. Jostakin kumman syystä nimesimme pannariherkun erään P-kirjaimella alkavan proffamme mukaan. Pinaattipannari onkin meille nykyään tuttavallisesti vain PPP eli Pumpasen* PinaattiPannari. (*Nimi muutettu!)

Taikinaterapiaa-lehdestä löysin viritetyn version perinteisestä pinaattipannaristamme: kreikkalaisen pannukakun. Härkösen ohjeeseen tuli pinaatin lisäksi fetajuustoa, oliiveja ja hieman mausteita. Perinteisessä pannarissamme sulatettu ja valutettu pakastepinaatti sekoitetaan pannukakkutaikinaan. Tässä uudessa ohjeessa pinaatti ripoteltiin sinne tänne pellille kaadetun pannukakkutaikinan päälle. Ripottelun tuloksena oli mielestäni sekä parempi ulkonäkö että maku. Eroa perinteiseen pinaattipannariin on myös se, että fetalla ja oliiveilla höystetty pannari ei tietenkään kaipaa enää munavoita päälleen.

Kreikkalainen pannari muistuttaa oikeastaan aika paljon jo suolaista piirakkaa. Kreikkalainen pannari sopii edelleen iltapalaherkuksi, mutta se on myös loistavaa bileruokaa: nopeaa tehdä isolle joukolle ja pannaria voi syödä haukatenkin ilman lautasia ja aterimia. Ja tämä on tietysti superhyvää!

Perinteinen PPP on edelleen yksi suosikeistani, mutta tulevaisuudessa taidan suosia tätä kreikkalaista versiota. Saa nähdä, uskaltaako kukaan lääkisystävistäni kokeilla kreikkalaista pannaria rakkaan PPP:n sijaan… ;)

Kreikkalainen pannukakku

2 kananmunaa
8 dl maitoa
4 dl vehnäjauhoja (osan voi vaihtaa hiivaleipäjauhoihin, jos haluat enemmän kuituja)
30 g sulatettua rasvaa
1 pss eli 150 g pakastepinaattia
200 g fetajuustoa
pieni tölkki oliiveja
1 valkosipulinkynsi
1 tl kuivattua basilikaa

Paistaminen 225 C°, noin 30 minuuttia

Sulata ja valuta pakastepinaatti. Vatkaa munien rakenne rikki ja sekoita munien joukkoon maito, jauhot ja hienonnettu valkosipulinkynsi. Anna turvota hetki. Lisää sulatettu rasva. Kaada taikina voidellun tai leivinpaperilla peitetyn uunipellin päälle. Ripottele pinnalle pinaatti, kuutioitu feta, halkaistut oliivit ja basilika. Paista 225 C°:ssa noin 30 minuuttia tai kunnes pannari on kypsä. Voit koristella valmiin pannarin tuoreella basilikalla ja parmesaanilastuilla.

sunnuntai 21. helmikuuta 2010

Banaanileipää suklaalla ja ilman

Banaani-suklaaleipä

Banaanileipä

Edellisen postaukseni aiheena oli brunssi ja lupailin antaa erään hyvän brunssiherkun ohjeen. Olin pari vuotta sitten matkalla Pekingissä ja hotellin aamiaisella oli joka päivä tarjolla mitä ihaninta banaanista tehtyä leipää. Matkasta asti olen ikävöinyt tätä pehmeän makeaa mutusteltavaa. Mielestäni banaanileipä on parasta ihan sellaisenaan, mutta halutessaan päälle voi laittaa vaikka hilloa tai siivun juustoa. Ihan arkiaamuun banaanileipä ei makeudessaan taida sopia, mutta sen sijaan loma- ja vapaapäivien luksusaamiaisille paremmin kuin hyvin. Banaanileipä on myös ihana välipalaherkku tai vaikkapa hiihtoloman retkieväs.

Aiemmissa postauksissani kirjoitin myös Anna-Leena Härkösen Taikinaterapiaa-reseptilehdestä. Sieltä silmiini osui banaanileivän ohje. Haeskelin vertailua varten ohjeita myös netistä ja Ruokalan sivuilla törmäsinkin banaani-suklaaleivän ohjeeseen. Päätin järjestää oikein kunnon banaanileipätestin. Kuitupitoinen banaanileipä vastaan suklaanhimoisen banaanileipä!

Molemmat leivät valloittivat minut omalla tavallaan, mutta suklaaleipä ei ollut kyllä leipää nähnytkään! Kyseessä on tarkemmin sanottuna ihanan mehevä banaani-suklaakakku, jota söisin mielelläni kahvipöydässä. Tavallinen banaanileipä sen sijaan menee vielä leivästä. Minua ihastutti erityisesti tämän banaanileivän rouheinen rakenne. Alkuperäisessä ohjeessa taikinaan lisättiin kauraleseitä, mutta minä vaihdoin suurin piirtein puolet leseistä kaurahiutaleisiin. Lopputulos oli oikein onnistunut.

Aamiaista tai brunssia varten banaanileipä kannattaa valmistaa ehkä jo edellisenä iltana. Mielestäni leipä maistui paremmalta jäähtyneenä kuin suoraan uunista otettuna. Sekä banaanileipä että banaani-suklaaleipä säilyvät hyvin. Säilyvyyttä voi olla kyllä vaikea testata, sillä nämä ihanuudet on mukavampi syödä kuin seisottaa pöydällä…

Banaani-suklaaleipä

125 g voita
2 ½ dl sokeria
2 kanamunaa
2 rkl kermaa
3 banaania
1 tl sitruunamehua
1 tl vaniljasokeria
2 ½ dl tummaa suklaata rouhittuna
5 dl vehnäjauhoja
½ tl suolaa
¾ tl soodaa

Paistaminen: 175 °C, noin tunti

Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen vatkaten joukkoon. Lisää taikinaan haarukalla soseutetut banaanit, kerma, sitruunamehu ja vaniljasokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Lisää viimeiseksi suklaarouhe. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun leipävuokaan. Paista 175 °C:ssa noin tunti.

Banaanileipä

3-4 kypsää banaania
1 dl sokeria
1 kananmuna
½ dl voisulaa
1 dl kauraleseitä
1 ½ dl kaurahiutaleita
3 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
½ tl suolaa

Paistaminen: 175 °C, 1 tunti 15 minuuttia.

Muusaa banaanit, lisää sokeri, kananmuna ja sulatettu voi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää banaaniseokseen. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun leipävuokaan. Paista 175 °C:ssa noin 1 tunti 15 minuuttia.

tiistai 16. helmikuuta 2010

Brunssilla Blankossa


Vietin ystävieni ja siskoni kanssa viime sunnuntaina ihanaa ystävänpäivää herkullisen brunssin äärellä Blankossa. Tämä Turussa Aurakatu 1:ssä sijaitseva ravintola järjestää sunnuntaibrunsseja noin kerran kolmessa viikossa. nykyisin joka sunnuntai (edit. 20.2.2011). Talviaikaan ravintola ei ole normaalisti auki sunnuntaisin, vaan koko päivä on pyhitetty pelkästään brunssille. Ovet aukeavat kello 12 ja 15 eurolla saa brunssibuffetista herkutella vaikka aina kello viiteen, joskus jopa iltakuuteen asti. (Silloinhan on muutenkin jo päivällisen aika…) Sisään voi astella mihin aikaan vaan, pöydät täyttyvät ja tyhjenevät melko tasaiseen tahtiin. Pöytävarauksia ei valitettavasti voi tehdä, mutta tilaa uskoisin kyllä aina löytyvän.* Aina löytyy myös syötävää, sillä seisovaa pöytää täydennetään kiitettävästi koko iltapäivän ajan. Suosittelen todellakin tällaista sunnuntaihemmottelua kaikille, myös muulloin kuin ystävänpäivänä! Blankoakin suosittelen, myös muulloin kuin sunnuntaisin.

*Edit. 20.2.2011: Blankon brunssi on vain kasvattanut suosiotaan ja vaikka se nykyisin tarjoillaankin joka sunnuntai, on kysyntä valtava. Nyt suosittelisin brunssille menoa ehdottomasti jo heti klo 12! Viikko sitten yritimme päästä brunssille klo 13, eikä siihen aikaan vapaista pöydistä ollut toivoakaan. Vaikka osa asiakkaista olikin jo syönyt, ihmiset näyttivät haluavan istua pöydissä hamaan iltapäivään asti… 

”Brunssi” tulee siis sanoista breakfast ja lunch eli kyseessä on yhdistelmä aamias- ja lounaspöydän antimista, unohtamatta tietenkään makeita herkkuja. Brunssi kuuluisi kai nauttia aamupäivällä, mutta sunnuntaina aamupäiväksi sopii kyllä varsin hyvin kello 12-17 välinen aika. Itse tulin aamupäivällä Turkuun kotipaikkakunnaltani Raumalta, joten olin nauttinut jo kevyttä aamiaista. Minulle Blankon brunssi toimitti siis vähän lounaan virkaa. Maha tuli kyllä täyteen! Blankossa ystävänpäivän brunssin antimiin kuuluivat leivät, leikkeleet ja juustot, croissantit, vihannekset, erilaiset salaatit, paistetut makkarat, munakokkeli, lohkoperunat, grillatut broilerinfileepalat ja kevätkääryleet. Ihan kaikkea tätä en kuitenkaan maistellut, mutta erityistä kiitosta minulta saavat ainakin caesarsalaatti ja broilerinfileet. Makealta puolelta taas löytyi suussa sulavan ihanaa omenakaurapaistosta vaniljakastikkeen kera sekä tietenkin, laskiaissunnuntainkin kun oli, meheviä laskiaispullia. Juomaksi sai tietysti kahvia, teetä ja mehuja.

Tunnelma brunssilla oli ennen kaikkea rento musiikin soidessa ja ihmisten nautiskellessa olostaan. Suurin osa asiakkaista, kuten Blankon normaalistakin kävijäkunnasta, oli nuoria aikuisia, mutta myös esimerkiksi lapsiperheitä näkyi. Ihmisiä tuli ja meni, osa oli kauemmin, osa vain hetken. Oma porukkamme istui brunssilla useamman tunnin. Ensin suolaista, sitten makeaa, hetki sulattelua, sitten vähän vielä leipää ja sitä hyvää salaattia… ja tietysti taas hiukan omenapaistosta… Itse olin ensimmäistä kertaa brunssilla, mutta jotkut ystävistäni olivat testanneet sunnuntaibrunssia Blankossa aiemminkin. Heidän kertomuksistaan olin oppinut, että suurena vaarana on itsensä ähkyyn syöminen! Onnistuin itse välttämään tästä vaarasta tietoisena taitamattoman mähkimisen. Ruoka ei syömällä maailmasta tai brunssibuffetista lopu, ja illallakin on kiva jaksaa vaihteeksi taas syödä. Kuten Arvo Ylppökin korosti: kohtuus kaikessa!

Brunssin voi tietysti toteuttaa itsekin. Hieman vaivaa brunssin järjestämisessä saa kyllä nähdä, joten Blankoon vieriminen on siinä mielessä aika helppo vaihtoehto. Brunssi olisikin parasta järjestää nyyttäriperiaatteella yhdessä ystävien kanssa. Tällöin voi etukäteen sopia, kuka tuo mitäkin, joten yhden ihmisen vaivannäkö jää pieneksi. Sattumalta MeNaiset-lehden helmikuun alussa ilmestyneessä viidennessä numerossa oli artikkeli brunssista ja paljon hyviä brunssiherkkujen ohjeita. Itse asiassa myös seuraavassa postauksessani tulee olemaan yksi erinomainen brunssiherkun ohje. Siispä kaikki vaan brunssia järjestämään ja seuraavaa Blankon brunssisunnuntaita odottelemaan!

Ystävänpäivä meni jo, mutta tämän kuvan myötä kehtaan toivotella vielä hyvää laskiaista!

torstai 11. helmikuuta 2010

Leivänmuruilla kuorrutettu pinaatti-perunavuoka


Moni on varmasti kokenut seuraavanlaisen tilanteen: edelliseltä aterialta on jäänyt riesaksi epämääräisiä ruuantähteitä, joiden syöminen sellaisenaan ei innosta mutta joita ei oikein raaskisi poiskaan heittää. Kuvitelkaa itsenne muutaman onnettoman keitetyn perunan ja surkean kuivan leipäkäntyn ääreen. Ei hääviltä näytä. Mutta ei hätää, sillä nyt esittelen taikatempun, jolla luodaan näistä tähteistä tähtiruokalaji!

Hienointa keittotaitoa on mielestäni se, jos onnistuu kehittämään pakon sanelemista aineksista makuelämyksen. Älkää kuitenkaan kuvitelko että olen keksinyt seuraavan reseptin itse! Bongasin Glorian ruoka et viini -lehdestä mitä käyttökelpoisimman palstan, jolla luodaan ruuantähteistä uutta. En ensin edes tiennyt lukevani sellaista palstaa, ihailin vain äärimmäisen houkuttelevan näköistä vuokaruuan kuvaa. Oma tilanteeni oli – mikäli mahdollista – alussa kuvailtua ruuantähdetilannetta vielä säälittävämpi. Minulla ei ollut perunan perunaa eikä leivänkannikan kannikkaa. Oli taiottava ensin vaadittavat tähteet. Siispä kauppaan, sitten tuore vaalea leipä pöydälle kuivumaan (viipaleina, käy nopeammin!) ja perunat kiehumaan. Ja sitten pelastamaan kovalla vaivalla luotu surkea ruuantähdetilanne!

Täytyypä jälleen todeta, että tämä resepti jää pysyvästi käyttööni lihan, kanan tai kalan lisukkeeksi! Miten ihanan pehmeää, suussa sulavan herkullista ja aromikasta lohturuokaa! ”Lohturuoka” eli ”comfort food” on käsite, jonka olen vasta lähivuosina oppinut. Se on jotakin lämmittävää, helposti valmistettavaa muhevan makoisaa ruokaa, jonka äärellä muu maailma murheineen katoaa. Toisaalta taas tämä perunavuoka sopisi tarjolle hienoimmillekin päivälliskutsuille. Tässä ohjeessa on oikeastaan perinteiset valkosipuliperunat tai kermaperunat keksitty uudelleen.

Ja tosiaan, ilman valmiitakin tähteitä selviytyy! Ja vaikka ne tähteet olisivatkin valmiina, kannattaa varmistaa, että muutama muukin tarvittava aines löytyy: pakastepinaattia, aurinkokuivattuja tomaatteja sekä sulatejuustoa. Muut ainekset löytyvätkin oikeastaan aina keittiön peruselintarvikkeista. Alkuperäisessä ohjeessa oli lisäksi vinkki, että perunavuokaan voi lisätä halutessaan myös pekonia. Omaan perunavuokaani en sitä käyttänyt, mutta eipä sekään pahalta kuulosta.

Leivänmuruilla kuorrutettu pinaatti-perunavuoka

6 keitettyä perunaa
1 pieni sipuli
oliiviöljyä paistamiseen
300 g pakastepinaattia
3 valkosipulinkynttä
suolaa
pippuria
100 g sulatejuustoa (esim. Koskenlaskijaa)
2 dl ruokakermaa
1 dl aurinkokuivattuja tomaatteja
(150 g pekonia)
3-4 dl vaalean leivän muruja
mozzarella- tai emmentaljuustoraastetta

Paistaminen: 200 °C, noin 20 minuuttia

Hienonna sipuli ja kuullota paistinpannulla oliiviöljyssä. Lisää jäinen pinaatti joukkoon ja hauduta, kunnes pinaatti on sulanut. Hienonna yksi valkosipulinkynsi pinaattiseokseen. Mausta suolalla ja pippurilla.

Viipaloi keitetyt perunat noin puolen senttimetrin paksuisiksi viipaleiksi. (Omat perunani olivat murenevaa laatua, ja totesin, ettei perunanpalasten ulkonäöllä ollut loppupeleissä mitään väliä.) Lado puolet perunanviipaleista korkeaan uunivuokaan. Hienonna perunoiden päälle yksi valkosipulinkynsi ja mausta suolalla ja pippurilla. Lisää perunoiden päälle puolet sulatejuustosta pieninä nokareina. Lado päälle toinen samanlainen kerros: loput perunanviipaleet, viimeinen valkosipulinkynsi hienonnettuna, ripaus suolaa ja pippuria ja loput sulatejuustosta. Kaada ruokakerma tasaisesti vuokaan.

Levitä pinaattiseos vuokaan perunoiden päälle. Silppua aurinkokuivatut tomaatit ja levitä ne pinaatin päälle. (Halutessasi lisää vielä pannulla rapeaksi paahdettua pekonia pieninä paloina.) Hienonna leipä muruiksi ja levitä murut ylimmäksi kerrokseksi. Ripottele pinnalle juustoraastetta. Paista 200 °C:ssa noin 20 minuuttia, kunnes pinta on kauniin ruskistunut.

Kokoamista...

Nautiskelua...

Minulla on vielä yksi juttu sinulle, jolla on henkilökohtaisia ongelmia sulatejuuston kanssa. Itselläni on hyvin vähän ruokatraumoja, mutta sulatejuusto on aiemmin hirvittänyt minua ruuanlaitossa. Syynä on yläasteen kotitaloustunnilla koettu kauhutarina. Joku kotsanopettajan sijainen laittoi meidät keittämään sienistä ja sulatejuustosta keiton, josta lähtevä hajukin sai meidät harkitsemaan ikkunasta ulos hyppäämistä. (Luokka oli ekassa kerroksessa, emme me sentään itsetuhoisia olleet vaan halusimme vain karata.) Onneksi pari villiä poikaa onnistuivat kattauksen tiimellyksessä pudottamaan palavan kynttilän soppakulhoomme ja vältyimme keiton syömiseltä! Sulatejuustotrauma kuitenkin jäi vaivaamaan minua moneksi vuodeksi. Tämän perunavuoka oli niin houkuttelevalta vaikuttava kokonaisuus, etten uskonut sulatejuuston voivan pilata sitä. Oikeassa olin! Tämän ihanan makuelämyksen rinnalla vanhat inhoni kyllä katosivat ja unohtuivat lopullisesti, sillä sulatejuusto antoi perunalle ihanasti potkua. Anna sinäkin sulatejuustolle mahdollisuus tämän ruuan myötä! Tai vaihda juustolajia. :)

maanantai 8. helmikuuta 2010

Tiramisu


Varoitan heti kaikkia vannoutuneita tiramisun ystäviä: tämä ohje on äärimmäisen vääräoppinen! Varoitan myös kaikkia jälkiruokien ystäviä: tätä herkkua on saatava lisää!

Tiramisuhan on italialainen jälkiruoka, joka sisältää perinteisesti muun muassa mascarpone-juustoa, savoiardi-keksejä ja likööriä. Tämä tiramisu ei sisällä näistä mitään! Ehkä juuri poikkeavien ainesosien vuoksi tämä resepti kiinnittikin huomioni. Lopputuloksena oli kaikesta huolimatta (tai juuri siksi) uskomattoman herkullinen jälkiruoka.

Minulla ei ole mitään mascarponea ja savoiardi-keksejä vastaan, mutta tiramisuun lisättävä likööri ei miellytä makuaistiani. Kahvi on toinen ainesosa, jota tiramisussa vierastan, koska en ole kahvinjuojakaan. Juuri näistä syistä en oikeastaan koskaan uskalla tilata ravintoloissa jälkiruuaksi tiramisua. Koskaan ei tiedä mitä saa. Maistelen sitten tiramisua aina joltain toiselta pöytäseurueessa. Joskus yllätyn positiivisesti, mutta useimmiten olen onnellinen, että tilasin itse muuta.

Ostimme viime kesänä Anna-Leena Härkösen Taikinaterapiaa-nimisen reseptilehden. Jostain kumman syystä yksikään resepti ei ollut ennättänyt kokeiltavakseni, kunnes eräänä päivänä tavallaan löysin lehtisen uudestaan. Pyöräytin lehtisestä saman tien kolme eri herkkua. Yksi niistä oli tämä tiramisu, kaksi muuta ilmestyy aikanaan blogiin, kannattaa odottaa! Muokkasin ohjetta ihan pikkuisen alkuperäisestä, mutta samat ainesosat säilytin. Härkönen kuvailee tämän tiramisun ohjetta yksinkertaisimmaksi ja parhaimmaksi, ja vakuutti näin minutkin siitä, että joskus feikki voi olla parempaa kuin aito. Kaurakeksit ja maitorahka savoiardien ja mascarponen tilalla tekevät tiramisusta oikeastaan raikkaan suomalaisen version. Kahviakin oli juuri sopiva määrä, maistui erinomaisesti minullekin. Ja alkuperäisessä ohjeessa likööri löytyy kyllä suluista, joten jos itse pidät siitä, lorauta mukaan.

Tiramisu

Pohja:
170 g kaurakeksejä
25 g voisulaa
n. 1 dl lämmintä vahvaa kahvia
(2 rkl kahvilikööriä tai konjakkia)

Täyte:
2 dl kermavaahtoa
1 prk maitorahkaa
3/4 dl sokeria
2 tl vanilijasokeria
(2 rkl kahvilikööriä tai konjakkia)
3 liivatelehteä
2 rkl kuumaa vettä

Pinnalle:
kaakaojauhetta

Murskaa kaurakeksit murusiksi haarukalla ja sekoita joukkoon voisula. Kaada kahvi keksinmurujen joukkoon ja halutessasi lisää myös alkoholi. Muruseos saa olla aika vellimäistä, mutta voit säätää kosteutta oman makusi mukaan. Levitä muruseos kevyesti voidellun vuoan pohjalle.

Laita liivatteet kylmään veteen pehmenemään. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita joukkoon maitorahka sekä sokerit. Halutessasi voit lisätä myös tilkan alkoholia. Liuota liivatelehdet kiehuvan kuumaan vesitilkkaan ja lisää liuos kermaseokseen tasaisesti sekoittaen. Levitä kermatäyte pohjan päälle. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään kolme tuntia. Siivilöi pinnalle kaakaojauhetta ennen tarjoilua.

Haluanpa kertoa teille lopuksi erään mukavan asian. En ollut ehtinyt hetkeen päivitellä blogiani opiskelukiireiden vuoksi. Nyt kun kiireeni hieman helpottivat ja pääsin taas innokkaasti bloggailun pariin, sain myös aika yllättävän uutisen. Suomen ykkösruokablogi Pastanjauhantaa oli kokannut tortellinivuokaani ja linkittänyt oman pikku blogini sivulleen! Aikamoinen juttu juuri aloittaneelle bloggaajalle, ihanaa! Huomasin heti, että kävijälaskurini summa oli kasvanut reilusti tämän myötä. Tervetuloa siis kaikki uudetkin lukijat, toivottavasti bloggaukseni innostavat kokkailemaan ja leipomaan!