keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

Artisokkabroileri ja uunijuurekset


Viettäessäni viikonloppuja Turussa samaan aikaan isosiskoni kanssa kutsun usein itseni hänen ja hänen miehensä luokseen sunnuntailounaalle. Yritän aina hääriä siskoni apuna keittiössä, mutta usein onnistun vain olemaan tiellä ja availemaan vääriä kaappeja työvälineitä etsiessäni… Siskoni on erinomainen kokki ja hänellä on aina hyviä ruokaideoita. Viime sunnuntaina teimme omin muunnoksin uusimman Pirkka-lehden artisokkabroileria, joka osoittautui erittäin blogiin pääsyn arvoiseksi. Tällä kertaa olin myös varsin toimeliaana kakkoskokkina enkä vain raaka-aineita napostelevana rähmäkäpälänä, joten kehtaan postatakin ruuan itse tehtynä. Tähän blogiin laittamani ohjeen ainemäärät eivät ole kovin tarkkoja, sillä jokainen käyttää tietysti sen verran broileria ja juureksia, kuin itse katsoo tarpeelliseksi. Me kokkasimme varmasti tuplasatsin alkuperäisen Pirkan ohjeesta.

Siskoni ja hänen miehensä luokse kerääntyy välillä vähän enemmänkin pikkusisaruksia. Talon isännän pikkusisko ja -veli ovat sattumalta myös opiskelukavereitani, joten mikäs voisi olla mukavampaa kuin sisarusillat ja -löhöilypäivät herkullista ruokaa syöden ja vaikka ikisuosikkejamme Kummeleita katsellen. Viime sunnuntaina joukosta puuttui vain tämä pikkuveli. Kummeleitakaan emme muistaneet katsoa, mutta suomalaista huumoria koettiin kuitenkin jälkiruuan eli mämmin muodossa. Miten ihanaa se olikaan vaniljakastikkeen kanssa!

Mutta takaisin pääruokaan. Artisokka on itselleni suhteellisen uusi tuttavuus, mutta pidän siitä valtavasti. Öljyyn säilöttyjä artisokkia myydään, harmi vain, melko pienissä ja kalliissa purkeissa. Artisokkia käytetään tässä ohjeessa sellaisenaan broilerin ja uunijuuresten seurana. Pieni osa artisokista säästetään maustamaan ruuan kanssa tarjoiltavaa kermaviilikastiketta. Broileri ja uunijuurekset ovat varmaan useimmille tuttu juttu, mutta juuri ruuan viimeistelyyn käytetyt artisokat, paahdetut pinjansiemenet, rucola ja juustolastut virittivät ruualle aivan uuden ilmeen ja maun. Tämä on ihanan keväistä ruokaa, joka sopisi tarjolle juhliinkin. Siskoni kokosi valmiin ruuan tosi kauniisti ja näyttävästi laakeaan astiaan tarjolle. Kuvat ovat tällä kertaa valitettavasti otettu pienellä pinkillä kamerallani eikä isän superjärkkärillä, mutta eiköhän estetiikka kuitenkin välity!

Artisokkabroileri ja uunijuurekset

1-2 rasiaa marinoimattomia broilerin rintafileepihvejä
rosmariinia
mustapippuria
suolaa
oliiviöljyä paistamiseen

Pellin täydeltä uunijuureksia:
perunoita
porkkanoita
sipulia
pari ruokalusikallista artisokkatölkin öljyä
Provence-mausteseosta
suolaa

Koristeluun:
öljyyn säilöttyjä artisokkia
parmesaanijuustoa lastuina
pinjansiemeniä paahdettuna
rucolaa tai tuoreita yrttejä

Kastike:
1 tlk kermaviiliä
muutama artisokka
1 rkl sinappia
ripaus mustapippuria
(ripaus sokeria)

Paistaminen: 200 °C, noin 15 + 15 minuuttia

Tee ensin kastike maustumaan jääkaappiin. Valuta artisokat, mutta ota purkin öljy talteen. Soseuta muutama artisokka kermaviiliin sauvasekoittimella. Mausta sinapilla ja pippurilla. Jos kaipaat hieman makeutta, ripaus sokeria ei ole pahitteeksi.

Lohko pestyt perunat kuorineen, viipaloi kuoritut sipulit suuriksi paloiksi ja leikkaa porkkanat tikuiksi. Pyöräytä kasvikset öljy-mausteseoksessa ja levitä leivinpaperin päälle uuninpellille. Esikypsennä noin 15 minuuttia 200 °C:ssa.


Paahda pinjansiemenet öljyttömällä pannulla. Ruskista sitten broilerifileisiin kaunis pinta. Mausta fileet rosmariinilla, pippurilla ja suolalla. Nosta broilerifileet esikypsyneiden uunijuuresten päälle uuninpellille. Kypsennä uunissa vielä noin 15 minuuttia, kunnes ruoka on kypsää.

Kokoa ruoka tarjoiluvadille. Lado uunijuurekset alimmaisiksi. Viipaloi rintafileet muutamaan osaan, mutta jätä viipaleet pienellä suikaleella kiinni toisiinsa, jotta saat rintafileet aseteltua kauniisti juuresten päälle. Ripottele koristeeksi paloitellut artisokat, paahdetut pinjansiemenet, rucola tai yrtit ja parmesaanilastut. Tarjoile kermaviilikastikkeen kanssa.

Sunnuntainherkuttelujen jälkeen maanantaina olin erään ystäväni luona syntymäpäiväpäivällisillä. Kyseessä olivat siis minun hetki sitten olleet synttärini. Miten ihana lahja kutsu päivällisille olikaan! Sain päivällisen lisäksi oikein paketissa olleen lahjankin ja synttärikorttiin taas kuului ihana virkattu cupcake! Päivälliset olivat superherkulliset itse leivottune leipineen päivineen. Kiitos vielä Karkkikselle! Aloin heti itse suunnitella vastalahjapäivällisiä… :)

keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Inkivääriporsasta kookosmaidossa


Syön nykyään aika harvoin varsinaista punaista lihaa, vaikka en mikään kasvissyöjä olekaan. Jotenkin vain kala-, kana- ja kasvisvaihtoehdot tuntuvat houkuttelevan useammin, ja lihaa tulee vahingossa vähän syrjittyä. Viime aikoina olen kuitenkin syönyt muutamia mieleenpainuvia lihaherkkuja, ja oman kokkailuni reseptin nyt saattekin.

Omistan valtavasti ruokaohjeita, joita olen poiminut talteen milloin mistäkin lehdestä ajatuksenani kokeilla niitä vielä joskus. (Kaiken huipuksi en leikkaa reseptejä irti lehdistä, vaan säästän varmuuden vuoksi koko lehden…) Tämänkin reseptin alkuperäinen versio on peräisin muutaman vuoden takaisesta Yhteishyvän Ruokamaailmasta. Reseptin eksoottiset makuyhdistelmät vangitsivat kiinnostukseni. Kanelitankoja sun muita harvemmin viskellään liharuokien joukkoon… Myös porsaan lihan käyttö tuntui mukavalta vaihtelulta ja pieneltä haasteeltakin. Lihan syömisen lisäksi olen onnistunut karttamaan lihan käsittelyä. Onneksi apunani oli jälleen vanhempieni asiantuntemus ja lihankäsittelytaidot. Alkuperäisessä ohjeessa käskettiin käyttää porsaan suikaleita. Kaupassa äidin kanssa ollessani äiti iski määrätietoisena kärryyn kuitenkin kokonaisen porsaan sisäfileen. Sen isä sitten taituroi innokkaasti suikaleiksi. Itse katsoin vierestä suu auki ja muistelin kotitalousopettajani viisauksia lihan leikkaamisesta poikkisyin. Suomeksi: sisäfilee leikattiin poikittain ehkä sentin paksuisiksi paloiksi, jotka sitten vielä suikaloitiin.

Alkuperäisessä ohjeessa käytettiin pakastevokkivihanneksia. Pakastehylly ei kuitenkaan saanut minua innostumaan ja suuntasin vihannesosastolle. Valitsin niin paljon erilaisia kasviksia, että puolet taisi jäädä lopulta vokkipannun ulkopuolelle. Tähän ruokaan vihanneksiksi sopivat hyvin vaikka erilaiset paprikat, kesäkurpitsa, porkkana ja parsakaali. Herkkusienet käyvät myös erinomaisesti. Säilykeosastolta nappasin mukaani vesikastanjoita, eli niitä hassuja rapeita vaaleita kiekkoja, joita valmiit vokkisekoitukset usein sisältävät. Kukaan ei myöskään kiellä käyttämästä vaikka aitoja tai säilöttyjä hedelmiä tässä ruuassa. Vain mielikuvitus on rajana! Vihannesosastolta löytyy myös se tuore inkivääri, hassun näköinen vaaleanruskea sarvi.

Omaan versiooni käytin noin puolikaan keltaisen ja punaisen paprikan, muutaman porkkanan, puoli rasiallista herkkusieniä sekä noin säilykepurkin verran vesikastanjoita

Kaiken muokkailun ja itsepäisyyden jälkeen kokkaamani lopputulos oli erittäin herkullinen! Inkiväärin, kanelin, kardemumman ja kookosmaidon makuyhdistelmä toimi hienosti porsaan ja kasvisten kanssa. Raaka-aineiden kokoamisen jälkeen tämä ruoka on myös nopea ja helppo valmistaa. Nopeutta saa tietysti lisättyä käyttämällä niitä valmiita porsaan suikaleita ja pakastevokkivihanneksia. Enkä yhtään epäile, etteikö nopeutettukin versio maistuisi huippuhyvältä. Ja toki tämä ruoka toimisi loistavasti myös broilerista tehtynä.

Eksotiikasta vielä hetkeksi suomalaisiin lihaelämyksiin. Olimme viikonloppuna käymässä Tampereella kummieni luona, ja he jos ketkä ovat ruuanlaiton mestareita. Tällä kertaa herkuteltiin riistalla! Maistoin varmaankin ensi kertaa peuraa ja hirveä, ja molemmat olivat todella positiivinen kokemus. Tarjolla oli alkupalakierroksella savustettua peuran paistia leivän kanssa, mutta maistelin paistin mielenkiinnolla sellaisenaan. Maku oli todella miellyttävä, jotenkin ”aidon” lihan tuntuinen. Pääruokana söimme hirvipataa juuresten kanssa, ja voi että, miten hyvää se oli!

Kunnon lihaan kannattaa siis panostaa. Minä ainakin tiedän vastauksen siihen tv-mainoksen kysymykseen: ”Kumpi on parempaa, natriumglutamaatti vai aito maku?”

Inkivääriporsasta kookosmaidossa

400-500 g porsaan sisäfileetä tai valmiita porsaan suikaleita
400 ml kookosmaitoa
vokkipannun täydeltä suikaloituja vihanneksia tai pussillinen pakastevokkivihanneksia
1 ½ rkl raastettua tuoretta inkivääriä
½ chilipalkoa hienonnettuna tai ripaus cayennepippuria
½ tl currya
1 tl kardemummaa
3-4 rkl soijakastiketta
1 rkl fariinisokeria
1 kanelitanko
1 dl paahdettuja ja suolattuja cashewpähkinöitä
öljyä paistamiseen

Suikaloi sisäfilee ja kasvikset valmiiksi. Ruskista porsaan suikaleita vokkipannussa viitisen minuuttia. Lisää kookosmaito ja keitä suikaleita vartin verran. Kuori ja raasta inkivääri. Lisää kasvikset sekä mausteet kookosmaidon ja lihan joukkoon. Hauduta, kunnes vihannekset ovat hieman pehmenneet, mutta älä anna niiden ylikypsyä. Lisää lopuksi suolapähkinät ja anna hautua vielä muutama minuutti. Tarjoile jasmiini- tai basmatiriisin kanssa.

Loppukevennykseksi minun on jälleen kerrottava eräs hauska tarina yläasteen kotitaloustunneilta, koska tämä jos mikä liittyy lihaan! Seiskaluokalla selailin aina ennen kotsantuntia isosiskoni vanhaa kotsankansiota tietääkseni, mitä seuraavaksi koulussa tehtäisiin. Löysin siskon kansiosta kerran liharuokia koskevan teoriamonisteen ja jostain kumman syystä opettelin huolella monisteeseen nimetyt ruhon osat. Opettajalla riitti kyllä ihmeteltävää, kun viittailin innokkaana osaten ulkoa koko ruhon niin kuin joku lihakauppias. Mitä enemmän tapauksesta kuluu aikaa, sitä enemmän tämä minua naurattaa... ja nolottaa! Mutta kysykääpä vaan edelleen minulta, missä on kuve tai mistä kohtaa ruhon peffasta saadaan paahtopaisti. Tai katsokaa itse…

lauantai 20. maaliskuuta 2010

Turun ihanat italialaiset


Suomen Turku on saanut valtavasti palstatilaa viime aikoina niin kotimaan kuin maailmankin mediassa. Ensin tuli vajoava Myllysilta ja sen jälkeen Becks akillesjänteensä kanssa. Molemmista puhutaan myös tässä postauksessa, mutta varsinainen tarkoitukseni on esitellä kaikille Turkuun nyt innokkaasti suuntaaville turisteille kaupungin kaksi ehdottomasti parhainta ravintolaa. Itse turkulaisten sydämet nämä ravintolat ovat varmasti jo valloittaneet. Ravintoloiden erinomaisuudesta todisteeksi riittäisi ehkä sekin, että toisesta näistä ravintoloista arvon Posh ja Becks halusivat tilata illallisensa. On kuitenkin täydellistä yhteensattumaa, että kirjoitan juuri nyt blogissani samasta ravintolasta. Kannattaa siis jatkaa vielä lukemista…

Kun vanhempani käyvät Turussa, varaan yleensä isän kehotuksesta pöydän jostain kivasta ravintolasta. Näin tapahtui myös viime viikonloppuna. Soitin tietysti rakastamaani italialaiseen ravintolaan Sergio’siin. Pohdin jo etukäteen esitteleväni ravintolan käyntimme jälkeen blogissani, mutta tajusin, etten voi tehdä sitä esittelemättä myös Trattoria Romanaa - toista italialaista rakkauttani Turussa. Viimeisestä käynnistäni sielläkin on vain muutama viikko.

Sergio’s sijaitsee kivenheiton päässä kuuluisalta Myllysillalta, Läntinen Rantakatu 27:ssä. Sergio’s on tämän kävelykadun varrella idyllisessä puurankennuksessa, ikkunat avautuen kohti kaunista jokirantaa. Kesäisin Sergio’sin edustan täyttävät terassipöydät, enkä voisi kuvitellakaan upeampaa paikkaa kesähelteellä lounaan nauttimiseen. Trattoria Romana taas löytyy Tuomiokirkon suunnalta, koulumatkani varrelta osoitteesta Hämeenkatu 9. Iltapäivisin nälkäisenä kotiin kulkiessani minun on aina pidätettävä hengitystäni Trattoria Romanan kohdalla. Muuten saattaisin pökertyä ihanista tuoksuista äkilliseen pizzanhimoon!

Trattoria Romanan vastustamaton sisäänheittäjä

Näitä kahta italialaista ravintolaa taitaa yhdistää kuitenkin vain kaksi asiaa: sijainti Turun keskustan tuntumassa ja uskomattoman ihana ruoka. Muilta osin ravintoloilla on aivan oma tyylinsä. Eroja kuvaa ehkä parhaiten se, että Sergio’s on ristorante, Trattoria Romana taas trattoria. Hienostunutta ja kotoisaa italialaista siis.

Sergio’sin viimeisen päälle oleva sisustus ja tyylikkäät kattaukset henkivät skandinaavisuutta, mutta paikassa on toisaalta rento, aidon italialainen tunnelma. Asiat sujuvat Sergio’sissa kuitenkin aina suomalaisella täsmällisyydellä. Vietimme muun muassa vuosi sitten isosiskoni polttareita tässä ravintolassa suurella porukalla, eikä mikään olisi voinut sujua jouhevammin. Yhteiset alkupalatarjoilut täyttivät ensin pöydän, ja sitten etukäteen valitut annoksemme tulivat ripeästi kaikille samaan aikaan. Bravo! Turussa vierailleet brittiläiset superjulkkiksetkin taisivat olla tyytyväisiä Sergio’sin toimivaan palveluun.

Viime viikonloppuna meinasin kokeilla Sergio’sissa erästä itselleni uutta ruokalajia, jonka maistamisesta olen aiemminkin haaveillut. Televisiosta tuli joskus Jyrki Sukulan Hullu kokki Piemontessa -niminen, italialaista ruokaa käsittelevä sarja. Yhden jakson aiheena olivat italialaisten lempiruuat. Yksi toisensa jälkeen ohjelmaan haastatellut piemontelaiset naiset, miehet, lapset, nuoret, mummot sekä papat nimesivät suosikkiruuakseen kanin! Siis mamma mia sentään, sen pitkäkorvaisen pupun! Kyllähän Suomessakin jänistä metsästetään ja muuta, mutta näin suurta kansansuosiota se ei kyllä ole saavuttanut. Onhan tätä italialaisten lempiruokaa siis maistettava! Sergio’sin listan jänisfileesuikaleita ja karamellisoituja kasviksia sisältävä risotto tuntui siksi houkuttelevalta, mutta niin tuntui myös grillattu meribassi ja artisokkacannelonit. Äitini valitsi meribassin ja annoskateuden välttääkseni tein samoin. Toisin sanoen jänistin… Onneksi olen menossa vielä keväällä ja kesällä Italiaan, joten enköhän saa kanin maistamiselle uuden tilaisuuden. Meribassi ja artisokkacannelonit hassepähkinä-chilivaahdon kera olivat kuitenkin erinomaista, mitäpä muutakaan!

Sergio'sin meribassi ja artisokasta tehdyt cannelonit

Trattoria Romanasta en ole bongannut toistaiseksi ihan näin vieraita ruokalajeja kuin Sergio’sista. Romanan ruokalista on kuitenkin varmasti yhtä laaja kuin Sergio’sin. Trattoria Romanassa kannattaa katsella paperisen ruokalistan lisäksi ravintolan seinillä roikkuvia liitutauluja, joista löytyy lisää valittavaa. Tosiasia on, että koskaan et voi valita huonosti. Pastat, pizzat, risotot, kalat, lihat, salaatit, antipastot ja jälkiruuat ovat toinen toistaan herkullisempia. Annoksen nimi voi olla yksinkertainen, mutta ruoka on todellakin taivaallista. Herkutellessa kannatta ihailla myös ravintolan rouhean trattoriamaista sisustusta ruudullisia pöytäliinoja myöten.

Trattoria Romanassa saa ruuan lisäksi nauttia vähän italialaisesta ”showsta”. Tässä ravintolassa ei koskaan tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Aito italialainen henkilökunta on vähintään yhtä mobile, kuin la donna Rigolettossa. Jos yrität soittaa Romanaan varataksesi pöydän, saat vastauksen ennen kuin olet ehtinyt edes esitellä itsesi: ”Me emme ota mitään varauksia!” Mene siis Trattoria Romanaan aina suoraan ilman pöytienvarausyrityksiä. Yleensä tilaa kyllä järjestyy. Temperamenttista henkilökuntaa ei todellakaan pidä pelästyä, ja ainakin itselläni on vain valtavan hauskaa, kun tarjoilija tuijottaa minua tiukasti kysyen: ”Mitä sinä haluat?” Yhtä hauskaa on, jos kokki tulee yhtäkkiä sekoittelemaan kauhallaan pöytään tuotuja ruokavateja! ”Te suomalaiset ette koskaan syö tätä fenkolia, minä syön sen sitten, kun te olette lähteneet”, hän sanoo samalla. Kokin harmiksi fenkoli kelpasi kyllä meille. Oikeasti hän taisi kuitenkin ilahtua, sillä pöytäämme kannettiin fenkoliepisodin jälkeen ilmaiset jäätelöannokset! Trattoria Romanasta riittäisi paljon tarinoita. Siskoni kertoi joskus raskaana olleesta ystävästään, jolta tarjoilija oli syömisen jälkeen kysynyt, että oliko ruokaa riittävästi. Kun tuleva äiti oli todennut, että oikeastaan vähän vielä maistuisi, oli lautaselle lapattu lisää pastaa! Trattoria Romanan annoksissa ei kyllä muutenkaan pihistellä, mutta joskus tietysti pitää syödä kahden edestä.

Kumpi ravintoloista on sitten ykkönen, Sergio’s vai Trattoria Romana? Äitini vastasi tähän kysymykseen hyvin sanomalla, että vaihtelu virkistää! Molemmat kun ovat ensiluokkaisia italialaisen ruuan lähettiläitä.

perjantai 12. maaliskuuta 2010

Amerikkalainen kaneli-pähkinäkakku


Viime viikonlopun herkkujen postailu jatkuu vielä hieman. Nyt on luvassa superihanaa kaneli-pähkinäkakkua! Kakkua paistaessani ja uunin kurkistaessani en olisi millään halunnut enää sulkea luukkua, niin ihanat tuoksut sieltä tulvahtivat. Valmiista kakusta taas yksi pala ei olisi millään riittänyt. En vieläkään ihan ymmärrä, miten näin yksinkertainen kakku oli niin uskomattoman hyvää…

Kaneli-pähkinäkakku eli ”Sour Cream Coffee Cake” löytyi Amerikan herkut -nimisestä leivontakirjasta. Kirja on itse asiassa siskoni omistama, mutta olen ottanut sen vaivihkaa ikuisuuslainaan. Siskoni suusta pääsikin jokin kummallinen parahdus, kun hän näki minut keittiössä kirjansa äärellä. Herkullinen kakku lumosi kuitenkin hänet sen verran, että kirja on edelleen minulla… Aikamoinen kirja on tosiaan kyseessä, miettikääpä vain amerikkalaisten jättimuffinsseja, suussa sulavia brownieita, tuhteja piirakoita ja syntisen herkullisia juustokakkuja. Olen syönyt silmilläni tämän kirjan kannesta kanteen. Hassua vain, että olen joutunut muuttamaan hieman kaikkia kirjasta kokeilemiani ohjeita. Olisikohan tässä jokin kulttuurimuuri ollut ongelmana… Blogiini laitan tietysti omat hieman parannellut versioni.

Tämä kakku tupsahti eteeni kirjasta vähän yllättäen. Selailin kirjaa, pysähdyin katsomaan mehevän näköistä kuvaa ja vilkaisin ohjeen läpi. En kirjaa selaillessani ollut edes aikeissa ryhtyä leipomispuuhiin, mutta tämä ohje vaikutti liian hyvältä! Kanelia ja pähkinöitä kahdessa kerroksessa, pinnalla sokerihuurretta, taikinassa kermaviiliä… tuskin on siis kovin kuivakka kahvikakku, ajattelin. Ja lopputuloksena oli tosiaan varmasti yksi maukkaimmista ja mehevimmistä kahvikakuista, joita olen maistanut. Kaiken lisäksi tämän kakun valmistus on todella helppoa, hups vaan ja tittididii! Älä siis enää epäröi, leivo tätä!

Kaneli-pähkinäkakku

100 g voita
2 dl sokeria
2 kananmunaa
4 ¼ dl vehnäjauhoja
1 ½ tl leivinjauhetta
vajaa 1 tl ruokasoodaa
1 tl vaniljasokeria
2 ½ dl kermaviiliä (tai 2 dl kermaviilä ja ½ dl maustamatonta jogurttia)

Täytteeksi ja pinnalle:
2 dl rouhittuja saksanpähkinöitä
1 tl kanelia
½ dl sokeria

Paistaminen: 175 °C, n. 1 tunti

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää kananmunat yksitellen vatkaten vaahdon joukkoon. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan vuorotellen kermaviilin kanssa. (Tavallinen kermaviilipurkki on 2 dl, joten itse laitoin loput ½ dl maustamatonta jogurttia. Hyvää tuli.)

Rouhi saksanpähkinät ja yhdistä kaneli ja sokeri keskenään. Kaada voideltuun ja korppujauhotettuun pitkään leipävuokaan puolet kakkutaikinasta. Ripottele taikinan päälle tasaisesti puolet pähkinärouheesta ja kaneli-sokeriseoksesta. Kaada päälle loput taikinasta ja ripottele pinnalle loput pähkinärouheesta ja kaneli-sokerista. Paista 175 °C:ssa noin tunnin verran. Anna kakun jäähtyä hetki vuoassa ennen kuin kumoat sen. Kumoa kakku pois varovasti, sillä paistettu yläpinta on tietysti kakun varsinainen yläpinta. Ei siis kääntötemppuja!

sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

Kesäkurpitsa-mozzarellavuoka tomaattikastikkeella


Ruuanlaitto ja leivonta ovat välillä aikamoista seikkailua. Ohjeet eivät toimi aina ollenkaan niin kuin olin ajatellut. Onneksi harvoin tapahtuu suurempia katastrofeja, enkä ole esimerkiksi koskaan heittänyt mitään liedeltä tai uunista suoraan kompostiin. Aika usein kuitenkin reseptiä ensi kertaa kokeiltuani tiedän tekeväni jotakin toisin seuraavalla kerralla. Mutta oikeastaan niinhän sen pitäisikin olla! Vasta silloin, kun on muokannut reseptiä mielensä mukaan paremmaksi, ruokaa voi alkaa pitää omana versionaan.

Tänä viikonloppuna olin jälleen pitkästä aikaa suosikkipaikassani, keittiössäni Raumalla. Eihän tuo perheemme keittiö mikään minun omani ole ja sen näkyi myös lauantain kokkailuissa. Kaikki perheenjäsenet valmistivat jotakin päivälliselle. Isä teki lammasta ja sen ympärille naisväki valmisti lisukkeita. Jos joku ei pidä lampaan lihasta, sanon aina: ”Et vain ole päässyt maistamaa sitä meidän isän valmistamana!” (Saman jutun sanon esimerkiksi suolakurkkuja inhoaville…) Isän valmistama uunissa muhinut lampaanpaisti oli jälleen nappisuoritus ja äidin tekemä kastike kruunasi makuelämyksen. Melkein kuin pääsiäinen olisi ollut!

Lammasmestarin paisti

Me lapsoset ketterät taas olimme juures- ja vihannesvastaavia. Isosiskoni valmisti aivan ihania Jamie Oliverin reseptillä tehtyjä peruna-, bataatti- ja porkkanalohkoja, jotka ensin keitettiin ja sitten paistettiin pannulla ja uunissa. Mukaan oliiviöljyä, suolaa, pippuria, rosmariinia ja valkosipulinkynsiä, mums! Siinä resepti taitaakin olla kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Perunat ja juurekset Jamie Oliverin tyyliin

Minä taas olin bongannut jostain naistenlehdestä ihanalta vaikuttavan kesäkurpitsaohjeen: kesäkurpitsa-mozzarellarullia vuokaan, päälle herkullista tomaattikastiketta ja vuorenjuustoa. Lopputulos olikin todella ihana, mutta valmistus ei sujunut ihan niin, kuin olin ajatellut. Ohjeessa oli tarkoitus leikata kesäkurpitsat pitkittäin viipaleiksi, pehmentää niitä hieman pannulla ja kääriä mozzarellanpalat sitten kesäkurpitsaviipaleisiin. Käärimisestä ei kuitenkaan tahtonut tulla mitään! Kesäkurpitsaviipaleet olivat joko liian paksuja käärimiseen tai minun olisi pitänyt pehmentää niitä pannulla paljon kauemmin. Päätin unohtaa käärimisen ja leikkasin pitkittäiset kesäkurpitsaviipaleeni pienemmiksi paloiksi, jotka sitten ladoin vuokaan kerroksittain mozzarellan kanssa. Rullat vaihtuivat siis kerroksiksi ja ohje muuttui omaksi versioksi! Halukkaat voivat toki yrittää rullailua. Taidan suositella kesäkurpitsan viipaloimiseen siinä tapauksessa juustohöylää… Ja niille, jotka kannattavat helppoa kerrostekniikkaani, suosittelen viipaloimaan kesäkurpitsan suoraan poikittain viipaleiksi. Näin kirjoitin myös ohjeen alla.

Kesäkurpitsa-mozzarellavuoka tomaattikastikkeella

3 kesäkurpitsaa
1 paketti mozzarellaa
oliiviöljyä paistamiseen

Tomaattikastike:
2 punasipulia
2 purkkia (yhdessä 390 g) tomaattimurskaa
2 purkkia (yhdessä 200 g) paseerattua tomaattia
2 tl sokeria
suolaa
pippuria

Pinnalle:
vuohenjuustoa muruina

Paistaminen: 200 °C:ssa noin puoli tuntia

Valmista ensin tomaattikastike. Silppua sipulit ja kuullota oliiviöljyssä pannulla. Lisää joukkoon tomaattimurska ja paseerattu tomaatti. Mausta. Anna hautua noin 45 minuuttia.

Viipaloi kesäkurpitsa poikittain ja kuullota viipaleet pannulla. (Jos haluat, voit viipaloida kesäkurpitsat hyvin ohuiksi pitkittäin ja kokkeilla kuullotuksen jälkeen rullien tekemistä.) Lado kesäkurpitsaviipaleita ja mozzarellasiivuja suuren uunivuoan pohjalle. Kaada päälle tomaattikastike. Murusta pinnalle reilusti vuohenjuustoa. Paista 200 °C:ssa noin puoli tuntia.

Kesäkurpitsa ei toiminutkaan pitkittäin leikattuna. Poikittain seuraavaksi! Poikittain oli leikattu samana paivänä tukkanikin. :) 

tiistai 2. maaliskuuta 2010

Punnitse & säästä

Punnitse & säästä

Kotikadulleni Turkuun ilmestyi jokin aika sitten oikea herkuttelijan puoti. Punnitse & säästä on valloittanut minut ja lähipiirini täysin, voisin puhua jopa suoranaisesta villityksestä! Tähän kauppaan meitä houkuttelevat erilaiset pähkinät ja kuivahedelmät, suolaiset ja makeat naposteltavat sekä ihanat myslit. Hyllyiltä löytyy paljon muutakin, mitä en ole vielä ehtinyt kokeilla. Maustettuja riisejä voisin kokeilla seuraavaksi, tee- ja kahvilaatuja ihmetellessä pää menee pyörälle ja mausteita löytyy erikoisempiinkin kokkailuihin. Erikoisruokavaliota noudattaville kauppa on oikea löytö, sillä esimerkiksi gluteenittomia tuotteita saa pastoista leivonnaisiin. Vegaaneille ja luomutuotteita suosiville valikoimat ovat ihanteelliset.

Punnitse & säästä on myymäläketju, jolla on liikkeitä Turun lisäksi pääkaupunkiseudulla, Tampereella, Hämeenlinnassa, Joensuussa, Jyväskylässä, Lahdessa sekä Oulussa. Turussa liike on ollut kuulemma joskus ennenkin, mutta nyt uuden tulemisensa jälkeen se ainakin kerää asiakkaita keskeisen sijaintinsa ja pitkien aukioloaikojensa ansiosta. Turun myymälään astelin ensimmäisen kerran vasta pari viikkoa sitten, mutta tähän mennessä olen ehtinyt käydä siellä jo… hmm… ehkä liiankin monta kertaa. Toivottavasti olen punnitsemisen lisäksi onnistunut myös säästämään jonkun sentin ostamalla tuotteet irtomyynnistä. Halvalla kun saa, niin mitä enemmän ostaa, sitä enemmän säästää… Eikö?

Tuotteista osa on valmiissa pakkauksissa hyllyllä, mutta irtomyynti on tosiaan tämän kaupan juttu. Erilaiset pähkinät, kuivatut hedelmät, myslit, riisit, pavut, siemenet ja monet muut herkut ovat omissa laareissaan, joista voi kauhoa itselleen sopivan määrän pussiin. Tuttu juttu siis jokaiselle joskus irtokarkkeja ostaneelle. Yksi asia on kuitenkin toisin. Tuotteiden hinnat ovat osittain erilaisia, joten pitää katsoa kauhovansa vain samanhintaisia tuotteita samaan pussiin. Pusseja syntyy siis väkisinkin muutama. Ja älä kuvittelekaan voivasi poistua kaupasta vain yhden tuotteen kanssa. Valikoima on niin laaja, että on pakko ostaa sitä, tätä ja tuota. Onko tuollaistakin olemassa? Äkkiä pari kauhallista! Kassalla sitten punnitaan parin kilon pusseja ja vingutetaan pankkikorttia… Mutta onneksi myös säästetään!

Kuka voisi vastustaa kiusausta...

Suosittelen aika montaa tuotetta. Toisin sanoen kaikkea, mitä olen tähän mennessä maistanut. Pähkinöistä minut ovat ihastuttaneet erilaiset paahdetut ja maustetut versiot. Nämä ovat siis ”suolaista” naposteltavaa, vaikka eivät suolattuja olekaan. Tuttuja ja vieraampiakin suolapähkinöitä kyllä löytyy. Lisäksi makeat hunajapaahdetut cashewpähkinät ja mantelit ovat vieneet kieleni mennessään. Pähkinöitä saa kyllä sellaisenaankin, mutta kannattaa kokeilla ehdottomasti näitä erikoisempia vaihtoehtoja, joita ei tavallisesta ruokakaupasta saa. Kuivatuista hedelmistä olen eniten herkutellut kuivatuilla omenarenkailla. Viimeisin rakkauteni ovat omenarenkaat uskomattoman ihanalla tummalla suklaalla kuorrutettuina. Suklaa- tai jogurttipäällysteisinä saa tietysti kaikkea mitä Makuunin herkkuhyllyistäkin: rusinoita, banaanilastuja ja pähkinöitä. Punnitse & säästä tarjoaa kuitenkin paljon muitakin yhdistelmiä. Appelsiinin ja suklaan liitto on lyömätön, mutta jogurttipäällystetty appelsiininkuori ehkä vieläkin enemmän… Mysleistä taas olen herkutellut yhdistelmillä vaahterasiirappi-pekaanipähkinä ja omena-kaneli. Mitä luksusta näillä saa aamiaiseen!
                               
                             

Myymälässä iskee aina suuri valinnan vaikeus. Kysyttyäni kohteliaasti myyjältä, sain luvan poimia laarista maistiaisen ennen kuin ostin kutakin houkuttelevaa tuotetta sen pari kiloa. Myyjiltä saa muutenkin erinomaista apua kysyessään. Valikoimaan voi esittää toivomuksiakin, ja tuntuu, että toivomukset saattaisivat jopa toteutua. Ystävällisen palvelun lisäksi kiitosta saa kaupan erinomainen siisteys. Tänne ovat uskaltautuneet Turun fiineimmätkin tädit. Enkä nyt tarkoita siis pelkästään itseäni. ;)

Meidän perheessämme kuluu paljon pähkinöitä sekä kuivahedelmiä ja -marjoja, sillä lisäämme niitä usein salaatin joukkoon. Pähkinät ja kuivatut makeat hedelmänpalat ovat ihania sattumia vihannesten joukossa. Ja pähkinöistähän saa tietysti terveellistä pehmeää rasvaa sekä proteiineja. Yllättävän paljon valikoimaa löytyy tavallisen marketinkin pähkinähyllystä, mutta tietysti vien nyt vähän uusia yllätyksiä kotiin Raumalle täältä Turusta. Suurin yllätys taitaa kuitenkin olla se, onko ostoksistani mitään enää jäljellä, kun viikonloppuna kotiin saavun…