torstai 29. heinäkuuta 2010

Rakkautta ja ruokaa Sorrentossa


Palasin juuri uskomattoman upeista maisemista Italian Sorrentosta, Caprilta ja Amalfin rannikolta. Tämänkertainen matkakohteemme Sorrento sijaitsee Napolinlahden jylhällä rannalla vastapäätä kuuluisaa Vesuvius-tulivuorta. Sorrenton matkaan kuuluu tietysti vierailu läheisellä Caprin saarella, jonka kauneutta on vaikea sanoin kuvailla. Amalfin rannikko taas sijaitsee Sorrenton niemen toisella puolella, vuorijonojen takana. Amalfin rannikolta löytyy rivi pieniä kaupunkeja, jotka laskevat käsittämättömällä tavalla vuorenrinnettä alas merta kohti. Näkymät ovat huimaavia niin Sorrentossa, Caprilla kuin Amalfissakin, eikä ole ihme, että nämä alueet ovat lumonneet niin julkkikset kuin taviksetkin. Vaikka olen ollut Italian pauloissa jo pitkän aikaan, on todettava, että Italia voi kerta toisensa jälkeen näyttää itsestään valtavasti uutta ja unohtumatonta. On vaikea uskoa, että Italiasta tai koko maailmasta voisi löytyä tämänkertaista matkakohdettamme upeampaa paikkaa. Todennäköistä on kuitenkin, että Italia on edelleen täynnä säkenöiviä helmiä, joita en ole vielä ehtinyt löytää. Niin tai näin, olen jo nyt syvästi rakastunut!

Näkymä Amalfin rannikolla

Rakkauteni kohde on tietysti itse Italia, ei kukaan italialainen. Huolestuneet vanhempani saivat kuitenkin matkallamme pyyhkiä hikikarpaloita otsaltaan, sillä yksi jos toinenkin italialainen mies olisi halunnut viettää vähän laatuaikaa kanssani. Aiemmilla Italian matkoillani vanhempieni läsnäolo on estänyt melko tehokkaasti kaikenlaiset minuun kohdistuvat lähestymisyritykset, mutta nyt olen ilmeisesti kertaheitolla kasvanut italialaisten miesten silmissä pois vanhempien suojeluksesta. Niinpä Giovannit ja Antoniot pistivät parastaan oikein kunnolla ja iskuyrityksistä tuli melkein matkani pääteema. En kuitenkaan tiedä, kumpi minua nauratti enemmän, italialaisten miesten vai vanhempieni käyttäytyminen. Taidan tietää nyt, miltä näyttää, kun joku on ”kuin myrkyn niellyt”. Siltä nimittäin näyttivät kaksi nimeltä mainitsematonta henkilöä joka kerta, kun sain italiaanoilta vähän henkilökohtaista huomiota. Vanhempani taisivat kuitenkin lopulta huomata, että suhtaudun näihin imartelun mestareihin kaikkea muuta kuin naiivisti.

Mitäs tässä tapahtuu?

Gigolot eivät koske mitenkään blogini normaalia aihepiiriä, mutta koen erittäin tärkeäksi käsitellä vielä hieman italialaisten miesten päähänpistoja. Haluan nimittäin, että kaikilla Italiaan matkustavilla naisilla on yhtä mukava ja hauska matka kuin minullakin, sillä näitä flirttailijoilta ei välty kukaan!

Olisi oikeastaan väärin sanoa, että italialaiset miehet ovat lieroja. Heidän tapansa toimia on vaan niin kovin erilainen kuin vaikkapa suomalaisten miesten. Käsi ylös, kuka saa Suomessa päivittäin romanttisia eleitä komeilta tuntemattomilta miehiltä keskellä kirkasta päivää? Ei kukaan? Niinpä! Suomessa ei totta vie flirttailla. Ja flirttailulla en nyt tarkoita perään huutelua tai lipeviä hissikatseita ukkomiehiltä. Kaiken maailman lipeviä tyyppejä on toki Italiassakin yllin kyllin (kuuluisin löytyy tietysti maan johdosta), mutta Italiassa saat jatkuvasti myös ihania ystävällisiä eleitä ja kauniita sanoja, jotka saavat sinut tuntemaan itsesi kertakaikkisen valloittavaksi. Italiassa olo on pian kuin prinsessalla. Ehkä juuri siksi olenkin niin rakastunut Italiaan… ;)


Mutta miksi olen rakastunut Italiaan enkä näihin ihanalta vaikuttaviin prinssiehdokkaisiin? Kokeillaanpa: Komea ja fiksu tarjoilija antaa ravintolan kauneimman pöydän ravintolan kauneimmalle naiselle eli sinulle. Hän toivoo saavansa nähdä sinut uudelleen. Suomessa tapahtuessaan kyseinen sattumus kuulostaa selvästi romanttisen rakkaustarinan alulta, mutta Italiassa tilanne on vain mukava kohtaaminen, piristys päivään, nautinto, kuten vaikkapa tötteröllinen ihanaa italialaista jäätelöä. Ei siis ihme, että moni suomalainen tyttö särkee sydämensä italialaisten vuoksi ja isät näyttävät myrkyn nielleitä. Ei olisi tietenkään väärin treffailla italialaisia miehiä, mutta tulee muistaa, että peliä pelataan heidän säännöillään. Ole aina ajatuksen verran edellä, sillä italialaisille miehille valloittaminen on elämän shakkiottelu: siirtoja sinne tänne.
 
Kehotan siis nauttimaan italialaisten antamasta huomiosta, sillä suomalaisille tytöille se on harvinaista herkkua. Vastaa hymyihin hymyillä ja sano kehuihin kiitos. Näin sinut muistetaan ihanana olentona jostain kaukaa ja loma Italiassa lämmittää mieltäsi pitkään. Toisaalta, Italiassa pidempään oleskelleen serkkutyttöni mieli ei ollut niinkään enää lämmin, vaan hänen kääminsä olivat suorastaan palaneet italialaisten miesten iskuyritysten vuoksi. Ehkä on siis ihan hyvä palata silloin tällöin Suomeen katsomaan, kun miehet tallaavat lunta katse maassa ja kädet taskuissa. Sori nyt vaan suomipojat.

Mutta hei, palataanpa takaisin Italiaan, nautintoihin ja siihen jo kerran mainittuun jäätelöön! Isäni bongasi nimittäin Sorrentossa jäätelöbaaristamme ilmoituksen oppitunnista jäätelön tekoon. Ilmoittauduin tietenkin mukaan, sillä olen leikkinyt tämän kesän ajan upouudella jäätelökoneellamme kotosalla.
 

Oppitunti Bougainvillea-jäätelöbaarissa (Corso Italia, 16) oli leikkisä ja vauhdikas kokemus, ja menosta sai kiittää (tai syyttää) ainakin amerikkalaisen nuorisoryhmän osallistumista oppitunnille. Opastusta jäätelön teossa antoi ihastuttava Maria Teresa vankalla kokemuksellaan. Valmistimme yhdessä ryhmän kanssa sitruunasorbettia ja saksanpähkinäjäätelöä, joista saimme kaikki myös kunnon maistiaiset. Yritin ottaa reseptit ylös, mutta taidanpa kokeilla ohjeita ensin kotioloissa, ennen kuin julkaisen ne totuutena blogissani. Tunnin aikana opin kuitenkin monenlaista jäätelön valmistuksesta. Sorbetti ja jäätelö syntyvät vain muutamasta perusraaka-aineesta. Sorbettiin tarvittiin sitruunan mehua ja raastettua kuorta, vettä sekä sokeria. Saksanpähkinäjäätelö sekoitettiin kasviöljyyn murskatuista saksanpähkinöistä sekä sokerin kanssa kiehautetusta täysmaidosta. Samat yksinkertaiset perusreseptit toimivat mihin tahansa muihinkin sorbetteihin ja jäätelöihin. Aidon italialaisen jäätelön kohdalla ei siis ole puhettakaan väri-, aromi- tai säilytysaineista. Sorbetti ja jäätelö valmistuivat nopeasti suuressa reilut 60 000 euroa maksavassa jäätelökoneessa, joita jätskibaarilla oli aika monta. Jäätelön valmistus onnistuu kuitenkin kotonakin ilman minkäänlaisia koneita sekoittamalla pakastimeen laitettua jäätelömassaa tasaisin väliajoin. Opin myös erään hämmästyttävän asian kurssilla. Hedelmistä ja marjoista ei saisi koskaan valmistaa maitopohjaista jäätelöä vaan aina sorbettia. Maito kuulemma pilaa hedelmän maun. Aika jännittävää, sillä en ole oikein koskaan perustanut hedelmä- ja marjajäätelöistä. Olenko muka osannut ajatella kuin italialainen jäätelömestari? Toisaalta on melko italialaista tyrmätä jokin asia näin täysin. Jos on pitänyt hedelmäjätskeistä ennen, saa toki pitää niistä edelleen.

Maria Teresa opastaa sorbetin saloihin

Jäätävän kallis jäätelökone

Saksanpähkinäjäätelö valmistuu

Me teimme sen!

Sorrentoon matkaaville voin antaa muutaman erinomaisen ravintolavinkin vaikka monia makoisia hetkiä vietimme myös majapaikkamme puutarhassa läheisestä herkkukaupasta ostettuja välipaloja nautiskellen. Söimme ensimmäisen kunnon illallisemme L’antica Trattoria -nimisessä kukkien ja vehreyden ympäröimässä ravintolassa aivan Sorrenton vanhan kaupungin keskustassa osoitteessa Via P.R.Giuliani, 33. L’antica Trattoria on ehdottomasti kaunein ravintola, jossa olen koskaan syönyt. Päämme yläpuolella kasvavat viiniköynnökset, kukkien yltäkylläiset värit, romanttisen koukeroiset huonekalut, viimeisen päälle olevat kattaukset ja kauniit annokset tekivät kokemuksesta unohtumattoman. Ravintolaillan viimeisteli ystävällinen ja sujuva palvelu ja sain jälleen osani italialaisesta huomaavaisuudesta: pieni vaaleanpunainen kukka ilmestyi lautaseni viereen. Söimme neljän ruokalajin menun, jonka päälle tuli vielä alkunaposteltavat sekä herkullinen tervehdys keittiöstä. Ruoka oli tietysti erinomaista. L’antica Trattoria on vähän hienompi ravintola, mutta ei kuitenkaan niin ylevä tai kallis, ettei tavallinen turisti uskaltautuisi sinne. L’antica Trattoriassa voi vehreän terssin sijaan ruokailla myös pienissä yksityisemmissä huoneissa, joilla on kaikilla oma teemansa, kuten vaikkapa rakkaus (tietysti!).

L'Antica Trattorian alkunaposteltavat

"Kotipuutarhamme" maisemat ja tarjoilut eivät olleet nekään hullumpia!

Ravintolaan nimeltä La Basilica oli eksynyt viikkoa meitä aiemmin Jari Litmanenkin. La Basilicaan päätyy melkeinpä parhaiten juuri eksymällä, sillä osoitteeksi merkittyä Via Sant’Antoninoa ei ollut edes nimetty karttaamme. Kyseinen sivukuja sijaitsee Sorrenton vanhan kaupungin keskustassa Piazza Sant’Antonino -aukion itäisellä puolella. La Basilica on vallannut pöydillään kokonaan tämän pienen kadun. Via Sant’Antoninolle eksyneet ihmiset päätyvät siis hämmästyksekseen keskelle ravintolan tohinaa ja aika moni ei voi vastustaa kiusausta olla jatkamatta matkaansa. La Basilican tunnelma on rennon trendikäs, mutta toisaalta ruoka on juuri sitä perinteistä ja parasta italialaista, mitä kuvitella saattaa. Söin itse varmaankin elämäni parhaan pastan: raputäytteisiä ravioleja kesäkurpitsakastikkeessa. Jokaista suupalaa halusi syödä hitaasti ja hartaasti maistellen, maku oli kerrassaan täydellinen. Annos oli melko pieni, joten suurempaan nälkään suosittelen lisäksi secondon tilaamista. Itse olin saanut jo ennen pastaa mahantäytettä hauskasta ja maistuvasta alkupalastamme, friteeratuista pikkukaloista. Emme olisi itse osanneet tilata tällaista alkupalaa, vaan kysyimme tarjoilijalta, mitä hän meille suosittelisi. Italiassa kannattaa todellakin kysyä aina suosituksia ja tiedustella erityisesti ruokalistan ulkopuolelta löytyviä päivän erikoisuuksia. Juuri niin löytyy helpoiten todellisia herkkupaloja!

La Basilican rapuraviolit kesäkurpitsakastikkeessa

Katu vai ravintola?

Päivän erikoisuuteen tartuimme ainakin Taverna Azzurrassa Marina Granden -kalastajasatamassa. (Päivän erikoisuudella en nyt tarkoita sitä tarjoilijaa, joka nimesi itsensä päivän erikoisuudeksi enkä tarkoita sitäkään tarjoilijaa, joka olisi halunnut minusta päivänsä erikoisuuden.) Marina Granden kalastajasatama sijaitsee pienen kävelymatkan päässä Sorrenton keskustasta. Satamaan kulkiessaan tuntuu kummalliselta jättää vilkas keskusta taakseen ja laskeutua illan pimeydessä kohti merta. Marina Granden avautuessa eteesi huomaat heti, ettet ole tullut turhaan: satama on täynnä toinen toistaan houkuttelevampia kalaravintoloita ja päivän saaliista nauttimaan tulleita ihmisiä. Valitsimme Taverna Azzurran päivän erikoisuuksista ”kala- ja mereneläväpadan”. Kyseessä ei ollut niinkään pata vaan pöytäämme kannettiin valtava tarjotin täynnä erilaisia meren herkkuja sekä vaaleaa kalaa. ”Amazing!” kuului naapuripöydästäkin.

Päivän erikoista moneen makuun

Ilta hämärtyy Marina Grandessa
 
Välimeren kohteissa kannattaa nauttia paljon kalaa, äyriäisiä ja simpukoita, sillä ne ovat tuoreudessaan ja monipuolisuudessaan jotakin aivan erityistä. Merenelävät saattavat nostaa joillekuille paremminkin kylmät väreet selkäpiihin kuin veden kielelle, mutta suosittelen tutustumaan äyriäisiin avoimin mielin alueella, jossa on erikoistuttu näiden herkkujen valmistukseen. Saattaa olla, että maistelijan ja meren pikku limanuljaskan välillä leimahtaakin rakkauden liekki. Suosittelen ainakin ennemmin rakastumista meren pikku limanuljaskoihin kuin kuivan maan isompiin limanuljaskoihin. Niihinkin Italiassa ollaan nimittäin panostettu, joka päivälle löytyy erikoisuutensa tai pari.
 
Sorrenton sitruunat - puhutaan niistä sitten ensi kerralla...

lauantai 17. heinäkuuta 2010

Munakoisopizza


Ruokablogini ahkerin lukija on varmasti isosiskoni. Saan häneltä jatkuvasti palautetta koskien ruokablogini päivitystahtia. Hänen mukaansa saisin lisäillä tänne uusia juttuja melkein joka päivä! Vaikka hyörinkin keittiössä lähes päivittäin, ei niin nopea päivitystahti oikein onnistu. Ruokablogin kirjoittamiseen, suunnitteluun, leipomiseen, ruuanlaittoon ja kuvaamiseen saa kulumaan aika paljon aikaa tälläkin päivitystahdilla. Tiivis ruokaboggailu kävisi helposti päivätyöstä, ja sellaiseksi sen mielelläni ottaisinkin, jos joku ryhtyisi palkanmaksajaksi. Enpä epäilisi hetkeäkään, en! Mutta ainakin toistaiseksi olen onnellinen ruokablogistani harrastuksena. Vain siskoni on joskus hieman tyytymätön… ;)

Siskoni tuli juuri käymään kotonamme Raumalla ja ajattelin tehdä häntä varten jotakin herkullista. Päädyin jälleen leipomaan, mutta tällä kertaa leipomukseni käy myös ruuasta. Jääkaapissamme sattui olemaan munakoisoa, paprikaa, kirsikkatomaatteja, feta- ja parmesanjuustoa sekä pestoa. Juuri nämä ovat ainekset maailman ihanimpaan pizzaan, jonka äitini on kehittänyt saatuaan idean parin vuoden takaiselta Rooman matkaltaan. Tämä pizza on niin hyvää, että se kilpailee mielestäni aivan eri luokassa kuin muut pizzat. Munakoisopizzassa ei ole ollenkaan tomaattikastiketta muiden täytteiden pohjana vaan pizzapohjalle levitetään pestoa. Tähän päälle ladotaan itketetyt ja paistetut munakoisot muiden täytteiden kanssa. Mielettömän hyvää!

Itketetyt munakoisot? Niin, munakoiso ei ehkä kuulu jokaisen perusraaka-aineisiin ja siksi annankin pienen opastuksen munakoison saloihin. Jos et tunne vielä tätä maukasta, mehevää ja monikäyttöistä kasvista, veikkaan, että siitä tulee uusi paras ystäväsi. Munakoiso on sellaisenaan käytettynä kitkerä, mutta itkettämällä kitkerät kyyneleet pois munakoisosta sen maku muuttuu pehmeäksi. Munakoisoa ei itketetä loukkaamalla sen tunteita vaan ripottelemalla suolaa viipaloidulle munakoisolle. Suola nostaa kitkerän nesteen munakoisoviipaleiden pinnalle pisaroiksi, jotka pyyhitään itketyksen jälkeen pois. Itketyksen jälkeen iki-ihana munakoiso on käyttövalmista paistinpannulle tai grilliin. Rohkeasti vain kokeilemaan!

Munakoisoviipaleet kyynelehtimässä

Munakoisopizza

pizzataikina:
2 dl vettä
½ pss kuivahiivaa
1 tl suolaa
4 rkl oliiviöljyä
5 dl vehnäjauhoja (Edit: Suosittelemme pientä osuutta durumvehnäjauhoja!)

täytteet:
noin puolet pienestä purkillisesta pestoa
1 keskikokoinen munakoiso
1 paprika
oliiviöljyä paistamiseen
suolaa itketykseen
10-20 kirsikkatomaattia
100 g fetajuustoa
parmesaaniraastetta
pizza- tai emmentaljuustoraastetta
pippuria
Provence-maustetta
tuoretta basilikaa

Paistaminen: 225 °C, noin 15 minuuttia

Tee ensin pizzataikina. Lämmitä vesi hieman yli käden lämpöiseksi, sekoita ½ pussia kuivahiivaa pieneen jauhomäärään ja lisää nämä veteen. Lisää suola, öljy ja jauhot ja alusta taikina valmiiksi. Kaulitse taikina pyöreäksi levyksi leivinpaperin päälle ja anna kohota liinan alla noin puoli tuntia eli täytteiden valmistelun ajan.

Viipaloi munakoiso noin sentin paksuisiksi viipaleiksi ja levitä ne esimerkiksi leivinpaperin tai leikkuualustan päälle. Ripottele noin ¼-½ tl suolaa kunkin viipaleen päälle ja annan munakoisojen itkettyä noin 15 minuuttia. Pyyhi tämän jälkeen talouspaperilla neste ja suola pois viipaleista. Paista viipaleita paistinpannulla oliiviöljyssä kunnes ne pehmenevät. Paloittele paprika ja paista myös paprikanpalat.

Levitä kohonneelle pizzapohjalle ohut kerros pestoa. Levitä tämän päälle paistetut munakoisot (voit leikata viipaleet puolikkaiksi tai neljäsosiksi), paistetut paprikanpalat, puolitetut kirsikkatomaatit, kuutioitu fetajuusto, kuivattuja yrttejä, ripaus mustapippuria ja silputtua tuoretta basilikaa. Ripottele pinnalle hieman raastettua parmesaania ja pizzajuustoraastetta. Paista pizza 225 °C:ssa noin 15 minuuttia.



Tyytyväinen isosisko: pikkusisko päivitti blogin ja teki pizzaa

Munakoisopizza vie sydämeni suoraan takaisin Italiaan ja onnekseni muutkin osani pääsevät sinne pian perässä. Lähden nimittäin maanantaina viikoksi Sorrentoon ja Caprille lomailemaan! Herkullisia matkaterveisiä tulossa pian!

lauantai 10. heinäkuuta 2010

Suklaaneliöt


Viime aikoina olen leiponut hurjasti ja blogikin täyttyy leivontaohjeista. Ruokaohjeita odottavat blogin lukijat joutuvat ehkä pettymään, mutta minkäs teen. Muut haluavat käristellä nyt grillin kanssa ja minä taputan mielelläni taikinaa. Leipominen on sitä paitsi ollut aina ehdoton suosikkipuuhani keittiössä. Syömisen jälkeen tietenkin…

Sain isältä vastuullisen leivontatehtävän tällä viikolla. Hän oli tullut luvanneeksi tarjota työpaikallaan lomallelähtönsä kunniaksi jotakin minun leipomaani. Hauska sattuma, sillä minäkin olin tullut luvanneeksi viedä juhannusviikolla oman työpaikkani juhannusbuffetiin isäni savustamaa kalaa. Olimme varmasti molemmat tehtävästämme yhtä otettuja, ja isän savukala sekä leipomani juustosarvet ja muffinssit kävivät tahoillaan yhtä hyvin kaupaksi. Jokaisella on bravuurinsa ja niiden tuomaa iloa on mukava jakaa muillekin!

Nyt en kuitenkaan esittele savukalaa, juustosarvia enkä muffinsseja vaan jotakin, jolla juuri herkuttelimme ihan kotosalla. Suklaaneliöt, suklaaleivokset, mokkapalat, rakkauden palat… Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Meillä nämä valloittavat herkkupalat ovat aina olleet nimeltään suklaaneliöitä. Suklaaneliöiden ohjeetta tarkemmin katseltuani huomasin, että reseptin otsikkona oli ”Suklaaneliöiden” lisäksi ”Anne-Liisan suklaaleivokset”. Äitini selvitti mystisen Anne-Liisan tarinan: äitini on saanut ohjeen kauan sitten Liisalta ja Liisa taas on pyytänyt ohjeen Annelta. Mikä logiikka… :) Mutta sanomattakin on selvää, että kyseessä on melkoinen ikisuosikkiohje, joka kiertää leipojalta toiselle!

Muhkeaa suklaaneliötä haukatessani tuntuu, että palaisin jonnekin kauas lapsuuteen. Näitä herkkupaloja on tarjoiltu varmasti kaikilla mahdollisilla kutsuillamme ja leivottu usein myös arjen piristykseksi. Olen maistellut ja leiponut paljon erilaisia suklaaleivoksia, mutta näissä on jotakin erityistä muihin verrattuna. Suklaaneliöiden taikina on uskomattoman kuohkea ja pehmeä ja maku suussa sulavin. Kannattaa ehdottomasti kokeilla! Äitini vinkin mukaan lisäsin suklaaneliöiden kaakaokuorrutukseen hiukan sulatettua tummaa suklaata. Jos täydellinen voi muttua vielä paremmaksi, nyt kävi niin.


Suklaaneliöt

pellillinen leivoksia

taikina:
3 kananmunaa
3 dl sokeria
1 ½ dl maitoa
5 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
3 tl vaniljasokeria
4 ½ tl kaakaojauhetta
225 g voisulaa

kuorrutus:
225 g tomusokeria
4 rkl voisulaa
6 rkl kylmää kahvia
2-3 rkl kaakaojauhetta
(+suklaata rakastaville: muutama pala suklaata ja pari ruokalusikallista kermaa)

koristeeksi:
nonparelleja

Paistaminen 175 °C, 15-20 minuuttia

Vaahdota kananmunat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne muna-sokerivaahtoon vuorotellen maidon kanssa. Lisää taikinaan viimeiseksi sulatettu voi. Kaada leivinpaperilla päällystetylle uuninpellille ja paista 175 °C:ssa 15-20 minuuttia.

Valmista kuorrutus sekoittamalla kaikki ainekset yhteen. Sekoita huolellisesti, jotta saat kuorrutteeseen tasaisen rakenteen. Voit sulattaa lisäksi muutaman palan suklaata pienessä tilkassa kermaa ja lisätä suklaasulan muuhun kuorrutteeseen. Levitä kuorrute paistetun pohjan päälle ja ripottele pinnalle nonparelleja. Leikkaa levy neliöiksi. Suuresta leivosannoksesta voit helposti pakastaa osan.

sunnuntai 4. heinäkuuta 2010

Leipätangot


Olen nyt kesälomalla lainannut kirjastosta paljon ruokakirjoja. Rakastan reseptien ja kauniiden ruokakuvien selailua. En välttämättä etsi kirjoista mitään tiettyjä ruoka- tai leivontaohjeita vaan keräilen lähinnä ideoita.

Richard Bertinetin Leipää monella tavalla on loistava esimerkki ideasammosta. Kirjassa on vain viisi leipätaikinareseptiä, mutta näistä perusohjeista on tehty kymmeniä variaatioita. Vaaleasta taikinasta syntyy esimerkiksi patonkia, sitruunasämpylöitä ja juustokumina-gruyèreleipää, oliivitaikinasta ainakin pizzaa, ciabattaa ja focacciaa. Tummasta taikinasta tehty kardemumma-luumuleipä houkuttaa erityisesti, mutta miltähän maistuisi samasta taikinasta tehty merileväleipä? Kunnon tumma ruisleipä vai pain de campagne? Jälkkäriksi makeasta taikinasta tehtyä suklaapullaa!

Antaisikohan kirjasto tämän kirjan minulle ikuisuuslainaan?

Tein ensimmäiseksi kirjan vaaleasta taikinasta leipätankoja, jotka kirjassa saivat mausteekseen seesamia ja anista tai oliiveja, yrttejä ja pecorinojuustoa. Oman versioni tein tutusta perussetistä: oliiveja, aurinkokuivattuja tomaatteja, fetaa, parmesaania ja yrttejä. Täytteeksi voi laittaa siis mitä haluaa. Leipätangot ovat valtavan helppoja tehdä ja lopputulos on uskomattoman houkutteleva. Tein nimittäin kahtena peräkkäisenä päivänä tupla-annokset leipätankoja ja ne katosivat saman tien. Naapurit tosin kävivät vähän auttamassa. ;) Reseptiä toivottiin pikaisesti blogiini!

Leipätangot ovat ihanan rapeita pinnalta, mutta sisältä kuitenkin meheviä. En kyllä ihmettele, että taikina on niin hyvä, onhan kirja nimenomaan vihkiytynyt asiaan. Kirjan perehtyneisyys menee kyllä hieman yli oman kärsivällisyyteni. Ensimmäisen 30 sivun aikana käydään yksityiskohtaisesti läpi leivän leipomisen eri vaiheet taikinan taittelun liikesarjoista leivän eri kypsyysasteisiin. Taikina työstetään tietenkin käsin elävän ja joustavan tuntuiseksi silkinpehmeyttä unohtamatta. ”Lupaan, että taikinan lumo alkaa tästä!” sanoo leipuri Bertinet ja upottaa kätensä tahmeaan taikinaan. Leipuri Noora sen sijaan nojailee taikinaa pyörittävään yleiskoneeseen ja lukee samalla Prinsessapäiväkirjojen* viimeistä osaa. Minähän olen lomalla, enkä missään taikinakoulussa! Ei vaan, anteeksi nyt, kirja antaa varmasti tosi hyviä neuvoja leipätaikinan työstämiseen käsin. Minä vaan en jaksa perehtyä niihin. Yleiskoneen käyttöön perehtyneenä totean silti: leivästä tulee valtavan hyvää tälläkin tyylillä.

*Jotkin kirjat ovat liian hyviä jätettäviksi teini-ikään! Olen sitä paitsi saanut Prinsessapäiväkirjoista paljon kirjallisia vaikutteita. Uskokoon ken haluaa!

Leipätangot:

noin 25 tankoa

taikina:
3,5 dl vettä
½ pussia kuivahiivaa tai 10 g tuoretta hiivaa
1 ½ tl suolaa
n. 8 dl hiivaleipäjauhoja

täyte:
aurinkokuivattuja tomaatteja
oliiveja
fetajuustoa
parmesaaniraastetta
kuivattuja yrttejä

paistaminen: 225 °C, noin 10–15 minuuttia

Lämmitä vesi kädenläpöiseksi tai vähän kuumemmaksi, jos käytät kuivahiivaa. Liuota tuore hiiva veteen tai sekoita kuivahiiva pieneen jauhomäärään ja sekoita ne veteen. Lisää suola ja loput jauhoista vähitellen. Taikina saa olla pehmeää ja hieman tarttuvaa. Kohota kaksinkertaiseksi liinan alla lämpimässä paikassa.

Hienonna taikinan kohotessa täytteen ainekset ja sekoita ne yhteen.

Kumoa taikina jauhotetulle alustalle. Painele tai kaulitse taikina noin sentin paksuiseksi suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Levitä levylle tasaisesti täyte ja painele sitä hieman taikinaan. Taita levy kolmin kerroin: ensin yksi kolmasosa keskelle ja sen jälkeen toinen kolmasosa tämän taitoksen päälle. Venytä taikinaa hieman pituussuunnassa. Leikkaa taikina lyhyemmän sivun suuntaisesti noin sentin levyisiksi viipaleiksi ja kieritä tai pyöritä taikinaviipale pitkäksi tangoksi. Peitä tangot leivinliinalla ja anna kohota parikymmentä minuuttia. Ripottele kohotetuille tangoille hieman vettä esimerkiksi pullasudin avulla: vesipisarat tekevät leivän kuoresta rapean sen paistuessa. Paista leivät 225 °C:ssa noin 10–15 minuuttia. Nosta paistetut leipätangot jäähtymään ritilän päälle. Säilytä valmiit leivät ilman peittämistä, jotta ne pysyvät rapeina.

Täytä

Taita

Tunne

Venytä

Rullaa

Ihaile