torstai 30. joulukuuta 2010

Teinin omenatorttu


Mikäli viimeaikojen lehtikirjoituksia on uskominen, suomalaiset heittävät pois kammottavia määriä ruokaa. Näin joulun välipäivinä en ole voinut olla ajattelematta asiaa. Haluaisin nähdä sen perheen, joka onnistui syömään joka ikisen murusen jouluruuistaan. Ainakin meidän muutaman hengen taloutemme syyllistyi ruuan poisheittoon, vaikka yritimme valmistaa ruokaa tavallista vähemmän ja söimme jouluruokia vielä muutamana päivänä joulun jälkeen. Tunsin itseni taas suuremman luokan ympäristörikolliseksi kumotessani eilen viimeiset surullisen näköiset joululaatikoiden rippeet jääkaapin perältä roskikseen. Niin, kaiken huipuksi vielä roskikseen, sillä kompostimme on ollut jo hyvän aikaa umpijäässä.

Ystäväperheemme kanssa eilen iltaa viettäessämme opin loistavan vanhan kansan sanonnan: ”Joka ei mieltään pahoita, se ei tapojaan paranna.” Asiayhteys, jossa sananparsi mainittiin, oli jokin ihan muu, mutta viisaus palasi mieleeni pohtiessani tapaamme haaskata ruokaa. Omatuntoni kolkuttaa ja olen valmis parantamaan tapani – mutta miten? Minun on vaikea välttyä tekemästä ruokarikoksia ainakin Turussa yhden hengen kodissani, jossa ei ole tilaa pakastimelle eikä taloyhtiökään kerää kompostijätettä. Pyrin tietysti ostamaan ruokaa vain sen verran, mitä tarvitsen, mutta uusia uudenvuodenlupauksia en tällä saralla osaa tehdä. Kenelle teistä on muuten pienenä sanottu, että Afrikan lapset olisivat onnellisia siitä ruuasta, mitä itse on lautaselleen tähteiksi jättänyt? Minulle ei moisia älyttömyyksiä ole sentään kotona lauottu, mutta tarhassa ja koulussa kylläkin. Omissa muistikuvissani olen ollut kiltisti kaiken ruokansa syövä lapsi, mutta niinä harvoina kertoina, kun ruokaa on jäänyt lautaselleni, olisin kovin mielelläni lähettänyt kaiken Afrikkaan. Mutta kukaan ei antanut minulle kirjekuorta sitä varten! Mikään ei ole niin helppoa kuin antaa ihmisille tuomioita ja syyllistää kansalaisia milloin mistäkin, mutta harvemmin kenelläkään on antaa oikeasti toimivia keinoja tapojen parantamiseen. Toisenlaisia ruokarikoksia pohdittiin esimerkiksi uusimmassa Olivia-lehdessä. Toimittaja selvitti eettisiä ja ympäristöystävällisiä keinoja lihan kuluttamiseen, mutta lopputulos oli masentava: niitä ei ole. Mutta eipä kasvissyöntikään autuaaksi tee. Mitenkäs vaikkapa ne kaikki proteiininlähteet tänne Suomen perukoille oikein kuljetetaan?

Joulukalkkunamme oli herkullinen, mutta puolikkaanakin mahdotonta syödä kokonaan...

Mutta jo riittää mielensä pahoittaminen, keskitytään sen sijaan parantamaan tapojamme siltä osin kuin osaamme. Minulla on yksi mukava kikka ruoantähteille: uusiokäyttö. Joulun alla ilmestyneessä Kodin kuvalehdessä oli loistava kokoelma reseptejä jouluruokien hyödyntämiseen. Jo kerran mainitut laatikkoruoatkin olisin voinut käyttää hyväksi vaikkapa leipätaikinassa, jos olisin vain hoksannut toimia hieman aikaisemmin. Joulupuuromme sai kuitenkin uuden elämän Ahvenanmaan pannukakussa, joka olikin varmasti herkullisinta koskaan syömääni pannaria. Teidän lukijoiden tämän vuoden joulupuurot ovat varmasti jo mennyttä kalua, eikä minun kannata julkaista kyseistä ohjetta nyt, mutta täytyypä muistaa palata asiaan ensi joulun alla!

Tontut tulivat tyytyväisinä katsomaan pannukakuksi muuttunutta joulupuuroa. Valitettavasti heistä vain kahdella on suu!

Veikkaanpa, että useimmilla on kuitenkin joulun jäljiltä vielä kasa joulupipareita. Tämänkertaisessa reseptissä tarvitaan nimittäin 10 piparkakkua. Ympäristön kannalta kyse on toki aika pienestä määrästä uusiokäytettyä ruokaa, mutta hyvä mieli saa nyt riittää. Omenatortusta saa hyvän mielen tietysti usealla muullakin tavalla: sen leipominen on mukavaa ja helppoa, kanelin ja omenan tuoksu tortun paistuessa on valloittava ja maku on suussa sulava. Runsaasti hyvää mieltä sain myös saadessani tarjota torttua ihanille ystävillemme, jotka olivat meillä eilen kyläilemässä. Heidänkin arvionsa mukaan omenatorttu ansaitsi ehdottomasti paikan blogissani.

Omenatortun ohje on peräisin upouudesta joululahjaksi saamastani kirjasta nimeltä Turku lautasella – Kymmenen kiinnostavaa ravintolaa Aurajoen rannalta. Kirjassa esitellään Turun parhaimpia ravintoloita kauniiden kuvien, ravintoloiden ja rakennusten historian sekä tietysti herkullisten reseptien kautta. Teinin omenatorttu ei siis viittaa kehenkään teini-ikäiseen vaan ravintola Teiniin Turun Vanhan Suurtorin laidalla – niin, se tori, jolla joulurauha julistetaan. Ravintola Teinissä olen itse käynyt viimeksi joskus varhaisteini-iässä. Asia on toki korjattava pikimmiten.


Teinin omenatorttua kannattaa ihmeessä kokeilla, sillä siinä on omat erikoisuutensa. Pohjataikina on melko tavallinen, mutta joukkoon puristetaan hieman sitruunamehua. Pohjataikinalle levitetään ennen omenoita piparkakkumurut, jotka tuovat torttuun oman herkullisen makunsa. Täytteeseen tuleva tuorejuusto on mukavaa vaihtelua yleisemmille kerma-, kermaviili tai rahkatäytteille. Mukaan lisätään ohjeen mukaan tilkka hedelmälikööriä, mutta hedelmäliköörin puutteessa käytin mantelilikööriä eli Amarettoa. Vaikken mikään liköörin ystävä olekaan, Amaretto toi torttuun aivan uuden säväyksen.

Teinin omenatorttu
(kaksi tavallisen kokoista torttua)

Pohja:
150 g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
3 ½ dl vehnäjauhoja
tilkka sitruunamehua

Täyte:
10 piparkakkua
5 omenaa (esim. Granny Smith)
kaneli-sokeriseosta
100 g maustamatonta tuorejuustoa
2 keltuaista
2 dl kuohukermaa
4 cl hedelmälikööriä (itse käytin Amarettoa ja varovaisena vain 3 cl eli 30 ml)
(muutama ruokalusikallinen sokeria)

Paistaminen: 175 °C, 40–60 minuuttia

Tee ensin pohja vaahdottamalla pehmeä voi ja sokeri. Lisää kananmuna joukkoon hyvin vatkaten ja lopuksi vehnäjauhot sekä tilkka sitruunamehua. Anna taikinan levätä muutama tunti viileässä.

Painele taikina kahden voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Murskaa piparkakut ja ripottele murut piirakkapohjalle. Kuori ja lohko omenat ja pyörittele niitä sokeri-kaneliseoksessa. Asettele lohkot piirakkapohjalle. Täytteeseen ei tule alkuperäisen ohjeen mukaan ollenkaan sokeria, mutta happamat omenat vaativat sitä kyllä. Levitin omenalohkojen päälle vielä useamman ruokalusikallisen sokeria ja lisäsin sokeria jonkin verran myös kermatäytteeseen. Lopputulos ei ollut ollenkaan liian makea.

Piparinmurut pilkottavat omenalohkojen välistä

Sekoita yhteen maustamaton tuorejuusto, keltuaiset, kerma ja likööri. Tuorejuustoa voi olla vaikea saada sekoittumaan, jos se on kovin kylmää, joten ota se jonkin verran aikaisemmin huoneenlämpöön. Oma keinoni on sekoittaa tuorejuusto täytteeseen sähkövatkaimella, jolloin juuston rakenne rikkoontuu helpommin. Varo kuitenkin vatkaamasta kermaa vaahdoksi. Mikäli tuorejuusto jää hieman murumaiseksi, sillä ei ole ainakaan maun kannalta väliä. Kaada kermatäyte omenoiden päälle. Paista torttuja 175 °C:ssa 40–60 minuuttia. Ripottelin jäähtyneelle tortulle tomusokeria ja tarjoilin vaniljakastikkeen kanssa.



Minulla on uudelle vuodelle monta ruokakirjaa tutustuttavaksi. Joulupukki toi Turku lautasella -kirjan lisäksi perintöresepteihin ja tunnelmakuviin keskittyvän Talven juhlat -kirjan sekä isosiskoltani ja lankomieheltäni Edinburghista paksun teoksen makuyhdistelmistä. The Flavour Thesaurus taitaa pistää minut oikein opiskelemaan! Passion for Food oli oma syksyinen synttärilahjani isosiskolle ja Jamie’s 30 Minute Meals isosiskon ostos Edinburghista, mutta kyseiset kirjat ovat varmasti minunkin ilonani Raumalla tänä keväänä. Eniten iloa minulle tuottaa tietysti itse kirjojen omistajan saapuminen Raumalle kevääksi. Tähän aiheeseen palataan vielä!

Hyvää loppuvuotta!

P.S. Älä heitä tortusta jääneitä valkuaisia mäkeen. Niistä saat vaikkapa marenkia.

torstai 23. joulukuuta 2010

Maustekakkuset


Harvalla tuskin on enää ennen joulua aikaa surffailla ruokablogeissa uusia jouluruokaohjeita etsimässä. Tämä maustekakkuohje on omassa käytössäni kuitenkin ympäri vuoden, joten sitä passaa kyllä leipoa vielä joulukiireiden jälkeenkin. Ohje on peräisin kirjasta nimeltä Suuri Leivontakirja – Kotilieden parhaat leivonnaiset. Leivontakirjassa ohje on nimellä Maijan maustekakku ja reseptin lähteeksi ilmoitetaan Maija Niinistö Kärkölästä. Maijan maustekakku on oikeastaan aika merkittävä kakku omassa leipomishistoriassani, sillä tämä taisi olla ensimmäinen kakku, jonka ihan itse ja omatoimisesti joskus ala-asteikäisenä leivoin. Valitsin ohjeen tuolloin leivontakirjasta ihan vain nimen perusteella, koska se oli kaima bestikseni kanssa. Kakussa on nimen lisäksi kaikki muukin kohdallaan, ja resepti onkin säilynyt suosiossani pikkutytöstä asti. Tämä on myös niitä harvoja perheemme ikisuosikkireseptejä, jotka eivät ole alkujaan äitini löytämiä. Taidan muutenkin olla perheessämme ainoa, joka tätä maustekakkua on koskaan leiponut. Kaikki sitä kyllä rakastavat syödä!

Me täällä Raumalla olemme olleet joulutunnelmissa jo alkuviikosta lähtien. Kinkkukin on jo syöty! Joulu ei suinkaan ole osaltamme vielä ohi, oma joululomanikin alkoi varsinaisesti vasta tänään puoliltapäivin. Tänä vuonna aloitimme joulun juhlimisen hyvissä ajoin siksi, että isosiskoni ja hänen miehensä kävivät meillä jo nyt pari päivää ennen pyhiä. Söimmekin heidän kanssaan kunnon jouluillallisen laatikoineen ja kinkkuineen. Nälkäisiksi emme jää kuitenkaan aattonakaan, sillä käytin kaksiosaista juhlimista hyväkseni ja ehdotin kalkkunaa aattoillan joulupöytään. Ehdotukseni hyväksyttiin yksimielisesti ja puolikas savustettu kalkkuna onkin jo odottamassa huomista. Kalkkuna joulupöydässä on meidän perheellemme täysin uusi juttu ja hyvin harvassa ovat ne muutkin kerrat, jolloin kalkkunaa olen jossain muodossa muulloinkaan päässyt maistamaan. Perinteisemmillä jouluruuilla jo herkutelleena taidammekin taikoa joulupöytään jotakin muutakin uutta.


Palataan kuitenkin vielä takaisin alkuviikon juhlintaan, jotta pääsemme vielä joskus takaisin maustekakkuunkin. Isosiskoni ja lankoni eivät saapuneet Suomeen ja Raumalle kahdestaan vaan heillä on mukanaan lankoni kiinalainen opiskelukaveri ”Ray” Edinburghista. Hän oli hyvin innoissaan saadessaan viettää joulun Suomessa ja kukapa ei olisi varsinkin nyt keskellä täydellisen valkeaa joulua. Ray oli päässyt tällä reissullaan kiertämään jo monta Suomen kaupunkia ja tietysti hän sai myös kattavan esittelyn Raumasta. Harvinainen vieras piti esitellä tietysti myös raumalaisille ja meille saapuikin maanantai-iltana koko naapurin ystäväperhe tapaamaan uutta tuttavuutta sekä tietysti jälleennäkemään kauan poissa kotoa olleet isosiskoni ja hänen miehensä. Tuolloin maanantai-iltana vietimmekin porukalla ihanaa iltaa glögin ja herkkujen äärellä jo täyteen joulukuntoon koristellussa kodissamme.




Olin äidin kanssa leiponut sekä suolaisia että makeita pikkupaloja tarjolle. Olin aiemmin bongannut Chocochili-blogista ihanan näköiset jouluiset pikkukakut ja ajattelin leipoa niitä illanviettoomme. Blogissa ei ollut kuitenkaan ollenkaan ohjetta kakkusiin, joten päätin toteuttaa kakkusista vain sen mitä näin eli kauniin ulkonäön kuorrutuksineen ja piparikoristeineen. Söpöt jouluiset muffinssivuoat olin ostanut Indiskasta. Joulukakkusista puuttui enää vain itse kakku ja keksinkin toteuttaa ohjeen käyttämällä tuttua ja ihanaa Maijan maustekakkua. Tällä kertaa siis kaadoin kakkutaikinan kakkuvuoan sijasta muffinssivuokiin ja lyhensin vain paistoaikaa. Ohjeesta löytyy vinkit sekä kakkuun että kakkusiin koristeluineen.


Maijan maustekakku tai 24 pikkukakkusta

250 g voita
3 dl sokeria
1 ½ dl maitoa
3 kananmunaa keltuaisiksi ja valkuaisiksi eroteltuna
3 tl vaniljasokeria
3 tl kanelia
3 tl leivinjauhetta
4 dl vehnäjauhoja

Paistaminen: Kakku 50-60 minuuttia, kakkuset 20-30 minuuttia, 180 °C

Sulata voi, jäähdytä ja lisää siihen sokeri, maito ja keltuaiset. Sekoita keskenään vehnäjauhot, mausteet ja leivinjauhe ja lisää seos taikinaan. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja sekoita lopuksi taikinaan. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan tai muffinssivuokiin. (Vinkki: Paperiset muffinssivuoat kannattaa aina asettaa muffinssipellin koloihin tai alumiinisiin tai silikonisiin muffinssivuokiin kauniin muotoisten kakkusten aikaansaamiseksi.) Paista kakkua 50-60 minuuttia ja kakkusia 20-30 minuuttia 180 °C:ssa.


Koristele jäähtynyt suuri maustekakku tomusokerilla tai sulatetulla suklaalla. Paras suklaakuorrutus tulee seoksesta, jossa on puolet tummaa suklaata ja puolet maitosuklaata sekä loraus kuohukermaa. Pikkukakkusten koristeluun tarvitset sokerilla, vaniljasokerilla ja kanelilla maustettua ja melko kovaksi vatkattua kermavaahtoa (vispi- ja kuohukerma käyvät yhtä hyvin). Pursota kermavaahto kauniiksi keoiksi kakkusten päälle. Aseta koristeeksi pieni piparkakkusydän. Joulunajan ulkopuolella yksityiskohdaksi voi asettaa vaikka pienen pätkän kanelitankoa tähän tyyliin

Seuraavien kuvien myötä haluan toivottaa kaikille blogini lukijoille oikein ihanaa joulua!




Tämän joulun suosikkipiparini: sirkusnorsu

Aatonaaton yllätystiernapojat

lauantai 18. joulukuuta 2010

Blogi täytti vuoden


Paljon onnea vaan, paljon onnea vaan pikku blogini! Lucian päivänä blogini saavutti yhden vuoden taaperoiän. Tässä yhdessä vuodessa blogini on kuitenkin ehtinyt tehdä jo monenmoista ja saanut lukuisia ystäviä. Ensimmäinen vuosi blogin kirjoittajana on ollut yksinkertaisesti mukaansatempaava. Kuten jo aiemmin olen todennut, ruuanlaitto ja leipominen ovat suurimpia intohimojani. Kun saan yhdistää ruuanlaiton vielä kirjoittamiseen ja tarinan iskemiseen, on ruokablogin pitäminen ehdottomasti antoisin harrastus, mitä minulla on koskaan ollut. Yksivuotissynttäreiden kunniaksi palaankin nyt muistoissa vuoden – ja ehkä enemmänkin – taaksepäin. Ruokaohjeiden sijaan saattekin nyt lukea, mistä raaka-aineista Nooras söta o saltiga on tehty.

Nooras söta o saltigan perustamisesta saan kiittää ehdottomasti serkkutyttöäni. Hän oli perustanut jo jonkin verran aikaisemmin oman ruokablogin nimeltä Piece of Cake, ja nimenomaan hän yllytti minuakin perustamaan oman ruokablogin. Ajatus tuntui alusta asti melko houkuttelevalta, mutta samalla epäröin. Jaksanko päivittää blogia tarpeeksi ahkerasti, miten osaisin ylipäätään perustaa blogin ja kuka sitä edes lukisi? Sen tiesin kuitenkin, että postailtavaa minulla kyllä riittäisi. Olin jo aiemmin haaveillut kokoavani kaikki äidiltäni peräisin olevat ikisuosikkireseptit sekä parhaimmat omista reseptilöydöistäni jonkinlaiseksi kirjaksi itselleni ja vaikka muillekin kopioitavaksi. Jossain pienessä mielenhäiriössä sitten aloinkin nyt ottaa selvää Bloggerin käytöstä. Aluksi blogin kokoaminen tuotti minulle paljon harmaita hiuksia – ja tuottaa välillä vieläkin. Atk-asiat eivät todellakaan ole koskaan olleet intohimoni! Kokeilumielessä kokosin tekemääni blogiin jutun Lucian päivänä leipomistani Lucia-pullista. Postauksesta tulikin mielestäni aika hieno, ja päätin rohkeasti lähettää linkin joillekin ystävilleni. Koska jo vertasin blogiani taaperoikäiseen, vertaanpa blogiani nyt vastasyntyneeseen. Voisin kuvitella, että vanhemmat oma vastasyntynyt sylissään tuntevat itsensä toisaalta hyvin onnelliseksi ja ylpeiksi, mutta toisaalta hämmentyneeksi ja avuttomiksikin. Miten uusi tulokas muuttaa oman elämäni tästä eteenpäin? Osaanko hoitaa sitä, miten se selviää elämässä, saako se ystäviä? Oliko tämä nyt ylipäätään hyvä päätös, hankkia nyt hetken mielijohteesta – tässä tapauksessa ei onneksi sentään lapsi – vaan blogi.

Vaativa muukalainen

Blogin muutamat ensimmäiset postaukset menivät siis pienen hämmennyksen ja epävarmuuden vallassa. Pikkuvauva sentään ääntelisi, mutta blogini oli hiljaa. Mutta sitten yhtäkkiä se alkoi puhua. Ensin serkkutyttöni äänellä: ”Vilken fin blogg!” se sanoi. Blogi sai pian lisää kommentteja muiltakin tutuilta. Aloin innostua. Blogihan ei oikeastaan ole elossa, ellei sillä ole lukijoita. Ensin lukijoina oli ystäviä ja tuttuja, sitten tutun tuttuja, lopulta tuntemattomiakin. Jokainen blogini saama kommentti tuntuu edelleen yhtä suurena ja lämpimänä sykäyksenä sydämessäni. Suuri kiitos niistä kaikista! On ihanaa kuulla, jos joku on kokeillut ruokaohjeitani ja pitänyt niistä tai muuten vain saanut inspiraatiota jutuistani. Vaikka blogini on tavallaan oma kokkauspäiväkirjani ja kokoan ohjeita säästöön myös itseäni varten, on blogin tarkoituksena tietenkin ensisijaisesti antaa jotakin lukijoille. Kuten jo kerran sanailin: päivänpaistetta tai ihan vain hyvää ruokaa.

Olen saanut paljon myös nimenomaan blogiani ja kirjoituksiani ihastelevia kommentteja. Olen niistä todella onnellinen ja kiitollinen! Alkaessani kirjoitaa blogia en lähtenyt suunnittelemaan blogini tyyliä mitenkään erityisemmin. Blogi alkoi kuitenkin itsestään elää omaa elämäänsä käsissäni. Yllättäen siitä on tullut kovin minun oloiseni: paljon hölöttävä, vaaleanpunaisessa maailmassaan haaveileva ja aina vähän pilkettä silmäkulmassaan.

Minä suurin piirtein blogini iässä

Pelkkien ruokaohjeiden kirjoittamisen sijaan haluan jakaa lukijoille myös elämää ja tarinoita reseptien takaa. Minulle oli alusta asti selvää, että blogillani on kasvot. Ainakin itsestäni on mukavaa tietää blogeja lukiessani, kuka blogin kirjoittaja suurin piirtein on ja miksi hän blogiaan kirjoittaa. Jos minä ja sinä emme vielä ole tarkemmin tutustuneet, niin tehdään se viimeistään nyt. Olen Noora, 23-vuotias opiskelijatyttö, kotikokki ja -leipuri. Tulevassa ammatissani kirjoittelen ihmisille vähän toisenlaisia reseptejä ja niinpä tämä ruokareseptien äärellä hääriminen onkin minulle erinomaista vastapainoa. Kotini, jossa pääasiassa kokkailen, on Raumalla. Opiskelupaikkakunnallani Turussa ollessani aikani tuntuu kuluvan kaikkeen muuhun kuin ruuanlaittoon eikä pikkuinen keittokomeronikaan varsinaisesti lietso suurta kokkailu- ja leipomisvimmaa. Raumalle tullessani sen sijaan minun on vaikea pysyä kaukana keittiöstä! Onnekseni minulle on siunaantunut sellainen perhe, joka tukee ruuanlaittoharrastustani. Vai voisiko olla niin, että minusta on perheeni vuoksi kasvanut tällainen kauhanheiluttaja? Äitini on aina ollut perheemme huippukokki ja teholeipuri. Hän onkin kirjaimellisesti kasvanut kahvilassa. Olenkin joskus maininnut, että äitini vanhemmat omistivat pienessä saaristolaiskylässään kahvilan, jossa mummuni leipoi kuuluisia suuria reikämunkkejaan. Äitini taas on omilleen asetuttuaan alkanut kokkailla ja leipoa ensin omaksi ilokseen (juurikin samanlaisessa keittokomerossa, jota tämä hemmoteltu nykyajan penska äsken purnasi) ja sitten siinä sivussa vienyt tiensä isäni sydämeen kinkku-juustosarvien ja runebergin torttujen avulla. Isäni oli saanut tottua hyvään ruokaan kyllä jo aiemmin elämässään, mikäli mietin fammuni taidonnäytteitä keittiössä. Det var nog god mat hon lagade! Både sött o saltigt. Tällaisia jalanjäkiä minä ja Nooras söta o saltiga siis kuljemme.

Jalanjälkiä mummun munkinleivontapöydällä

Blogini olemassaolosta saan kiittää ehdottomasti siis myös perhettäni. Vanhemmiltani ja isosiskoltani ei ole puuttunut kannustusta harrastukseeni! Äitini on reseptiarkistoni, kokkiopettajani ja inspiraationluojani. Hän on ottanut myös tarkkailuunsa blogini kävijämäärät ja pitääkin niistä pientä kirjaa, jota käyn välillä ihmettelemässä. Isäni, tuo savustuksen ja grillauksen voittamaton mestari, on blogini ruokakuvaaja. Vaikka välillä vienkin kameran hänen käsistään tai kiukuttelen kuvakulmista, on hän järjestelmäkameransa kanssa kuitenkin ainoa syy blogini hyviin ruokakuviin. Isä on myös erinomainen kokkailujeni ja leipomusteni maistelija! ;) Sitä tehtävää en ollenkaan aliarvioi. Isäni on lisäksi todellinen blogini sponsori: ei ole olemassa tilannetta, jolloin isäni ei lähtisi kauppaan hakemaan puuttuvia kananmunia, jotta saisin taas väkerrettyä jotakin keittiössä. Tässä blogissa siis ei tarvitse pelätä kaupallisia tiedotteita, koska pappa betalar. Voisin siis korkeintaan mainostaa täällä isäni upeutta, mutta hän ei ole kyllä myytävänä! Vanhempieni lisäksi rakas isosiskoni on erinomainen kokkailu- ja bloggailukannustajani. Myös hän on kiinnostunut ruuanlaitosta ja häneltä saankin usein juuri niitä uusia loistavia ruokaideoita. Siskoni käy ahkerasti blogissani antamassa palautetta kokkailuistani ja välillä hoputtamassa uusien postausten tekoa. Hän siis huolehtii minusta ja blogistani kunnon isosiskon lailla. Perheenjäsenten lisäksi saan tsemppausta ja inspiraatiota blogin pitämiseen monilta ruuasta kiinnostuneilta ystäviltäni. Ja kuinka paljon koko lähipiirini onkaan levittänyt ympärilleen sanaa pikku blogistani täysin minun tietämättäni ja pyytämättäni! Suuri kiitos siitäkin! Kuten huomaatte, blogini on saanut selvästi kasvaa kultalusikka suussa.

Kaikki on edelleen samalla tavalla: äiti reseptilähteenä, isosisko opastamassa, isä koemaistajana. Minusta vain on tullut aktiivisempi sitten tämän kuvan.

Blogini ensimmäinen vuosi on sujunut odottamattoman hienosti – ja tuskin osasin aluksi odottaa blogini olevan hengissäkään vuoden päästä. (Huolestuineille tiedoksi: vaikka vertailenkin tässä kirjoituksessani blogiani lapseen, ajattelin suhtautua mahdollisten tulevien lasteni hoitoon hieman määrätietoisemmin enkä arvailla, ovatko he hengissä vielä vuoden ikäisinä!) Vuoden aikana blogissani on esitelty monta ikisuosikkireseptiäni sekä löydetty uusia hittejä, mutta kokkaillessani vastaan on tullut myös huteja, jotka eivät blogiini koskaan päätyneetkään. Ajanpuutteen vuoksi blogistani jää toki pois paljon materiaalia, jonka olen alkujaan ajatellut päätyvän tänne, mutta kaikelle on onneksi aikansa. (Enää en siis mieti, kuinka kauan blogini pysyy hengissä, vaan olen ehdottomasti päättänyt pitää sen hengissä ja hyvinvoivana!) Blogi on löytänyt selvästikin paljon lukijoita, se on huomattu muissakin blogeissa ja äänestetty jopa marraskuun 2010 ruokahaasteen voittajaksi. Blogini on tunnelmoinut vuoden ympäriinsä, muistellut matkoja, nauttinut arjesta ja juhlinut monta juhlaa.

Vuoden ikäinen blogini tiirailee ympäristöään kiinnostuneena. Keitä te olette lukijat? Mitä haluaisitte sanoa blogille? Miten se voisi pärjätä entistä paremmin, mistä olette pitäneet tai mitä siitä puuttuu? Jos haluat antaa antaa tälle yksivuotiaalle synttärilahjan, tiedän, mistä se pitää eniten: lukijoidensa kommenteista!

perjantai 10. joulukuuta 2010

Salaatti paahdetuista porkkanoista


Sain maistaa tätä herkullista salaattia viettäessäni joskus iltaa ystäväporukan kanssa. Paahdetuista porkkanoista tehty mausteinen salaatti on pysynyt siitä asti mielessäni, mutta vasta nyt ehdin kokeilla sitä ensimmäistä kertaa itse. Lopputulos oli juuri niin ihana kuin muistelinkin!

Minun tulee harvoin tehtyä lämpimiä tai ruokaisia salaatteja. Tavallisesti teen aterian rinnalle runsaan raikkaan vihersalaatin, joihin saan mukavasti vaihtelua erilaisista salaattilajeista, yrteistä, hedelmistä, pähkinöistä, siemenistä ja kuivatuista marjoista. Tavallisen aterian lisänä tämä ruokaisa porkkanasalaatti se olisi tuntunut hieman raskaalta, mutta se toimi loistavasti viikonlopun iltaherkkuna suolaisen piirakan kanssa. Porkkanasalaatti sopii myös loistavasti tähän vuodenaikaan, jolloin toripöydät eivät varsinaisesti notku tuoreista vihanneksista.

Uunissa paahtuu porkkanoiden lisäksi pari muutakin C-vitamiinipommia. Paahtuneiden hedelmien mehu puristetaan osaksi salaatin kastiketta.

Porkkanasalaatin resepti on alkujaan peräisin Jamie Oliverin At Home -kirjasta, jonka satuin antamaan muutama vuosi sitten siskolleni ja hänen miehelleen joululahjaksi. Olen itsekin selaillut tuota kirjaa useasti, mutta enpä ollut huomannut kyseistä ohjetta sitä kautta. Juuri tätä salaattia on kuitenkin kokkailtu monissa ruokablogeissakin ja itse tein oman salaattini Pastanjauhantaa-blogin ohjetta seuraamalla. Kokkaillessa tuli tietenkin tehtyä pieniä omia sovelluksia, ja tässä ohje onkin sellaisena kuin itse sen tein. Suurin muutos oli ehkä se, että kunnon morttelia omistamattomana en hieronut salaattiin käytettäviä mausteita ja öljyä tahnaksi vaan valelin ne sellaisenaan uunissa paahdettavien porkkanoiden päälle. Vaivatonta, ja lopputulos oli varmasti yhtä hyvä. Oman salaattini avokadon määrä jäi myös alkuperäistä ohjetta pienemmäksi. Pastanjauhannan ohjeessa on kolme avokadoa, mutta koska oma mieltymykseni avokadon vaihtelee, ostin niitä salaattia varten vain kaksi. Huolellisesta valikoinnista huolimatta (kypsä avokado on tummahko ja käsissä napakka, mutta sormella painaen hieman periksi antava) toinen avokado osoittautui raa’aksi. Salaattiini päätyi siis vain yksi avokado. Ja hyväähän se kypsä avokado oli, vaikken vieläkään ala tunkea sitä joka paikkaan tai syömään sellaisenaan välipalaksi kuten siskoni tekee. Avokadoihmisille kuitenkin tiedoksi: suosikkijäätelöni on ehdottomasti avokadojäätelö! Voin joskus opettaa teille, miten sitä tehdään.

Kehotan lukemaan ohjeen mielenkiinnolla läpi ja kokeilemaan salaattia itse!

Herkkua on siinä monenlaista...

Salaatti paahdetuista porkkanoista

500 g porkkanoita
oliiviöljyä
valko- tai punaviinietikkaa
pari teelusikallista jauhettua juustokuminaa
ripaus kuivattua chiliä
merisuolaa
mustapippuria myllistä
2 hienonnettua valkosipulinkynttä
tuoretta tai kuivattua timjamia
1 appelsiini halkaistuna
1 sitruuna halkaistuna

1-3 kypsää avokadoa
4 viipaletta ciabattaa tai muuta vaaleaa leipää
muutama kourallinen erilaisia salaatteja
uunissa paahtuneiden hedelmien mehua
oliiviöljyä
valko- tai punaviinietikkaa
mustapippuria
suolaa
(sokeria)

4 rkl erilaisia siemeniä paahdettuna
½ purkillista crème fraîchea

Paistaminen: 180 °C, noin 30 minuuttia

Kuori ja paloittele porkkanat paksuiksi tikuiksi. Esikypsennä porkkanat höyryttämällä niitä muutamia minuutteja tai ryöppäämällä (muutaman minuutin kypsennys kiehuvassa suolalla maustetussa vedessä). Levitä esikypsytetyt porkkanat uunivuokaan. Lorauta päälle oliviöljyä ja viinietikkaa, ripottele pinnalle mausteet ja kääntele koko komeus sekaisin, jotta mausteet leviävät porkkanoihin tasaisesti. Pese ja halkaiset appelsiini ja sitruuna. Laita ne leikkauspinta alaspäin uunivuokaan porkkanoiden kanssa. Paahda porkkanoita ja hedelmiä uunissa 180 °C:ssa noin 30 minuuttia. Porkkanoiden oikea kypsyysaste on al dente eli purutuntuman täytyy säilyä.

Porkkanoiden kypsyessä paahda siemenet kuivalla pannulla. Halkaise avokadot, poista niistä kivet ja kuoret ja viipaloi hedelmäliha sopivan kokoisiksi paloiksi. Laita avokadot odottamaan suureen kulhoon. Lisää mukaan paahtuneet porkkanat sekä revittyjä salaatinlehtiä. Purista paahtuneista hedelmistä mehua salaatin joukkoon oman makusi mukaan. Lisää kastikkeeksi myös loraus oliiviöljyä ja viinietikkaa sekä ripaus mustapippuria ja suolaa (itse lisäsin myös ripauksen sokeria). Paahda leipäviipaleet leivänpaahtimessa ja revi paloiksi kulhoon. Sekoita salaatti huolellisesti, jotta maut leviävät tasaisesti. (Leivänpalat imevät paljon kastiketta itseensä ja muuttuvat salaatin joukossa pehmoisiksi. Jos ajatus kosteasta, mutta toki älyttömän herkullisesta, leivästä ei houkuta sinua, lisää leivänpalat vasta rapeina valmiin salaatin pinnalle.)

Siirrä salaatti laakeaan tarjoiluastiaan. Lusikoi salaatin päälle crème fraîchea ja ripottele pinnalle paahdetut siemenet.

Viimeistelyä vaille valmis