torstai 24. maaliskuuta 2011

Chili-lohi kookosriisillä

Vieläkö lohiruuat maistuisivat?


Tämä ohje on jälleen yksi uusi suosikkiruokani. Makeanmuikeaa chili-lohta ja täyteläistä kookosriisiä ei juuri nyt voita mikään! Aiemmin julkaisemistani ohjeista ihanakala ja lohipelti ovat selvästi päässeet teidänkin suosionne, joten jos yhtään luotatte minuun näissä lohiasioissa, tuskin petytte tähänkään.

Ohje on peräisin Sara la Fountainin uudehkosta ruokakirjasta nimeltä Passion for Food. Meidän kirjahyllyssämme se on isosiskoni omaisuutta, lahjana minulta. Kirja on aika hauska: joka kuukaudelle on omat ruokaohjeensa yhtenevin teemoin. Olisikohan chili-lohi löytynyt jostain mausteisten syysiltojen seasta… Saahan sitä toki tehdä keväälläkin!

 
Lohifilee saa pinnalleen aivan ihanan aasialaistyyppisen kastikkeen, jota saa olla runsaasti. Alkuperäisessä ohjeessa 800–1000 g:n fileelle valmistetaan alla oleva määrä kastiketta, mutta meillä sama määrä levitettiin puolen kilon fileelle. Isommalle kalanpalalle tekisin ehdottomasti tupla-annoksen, sillä kala saa peittyä tähän herkulliseen kastikkeeseen eikä vain ottaa siitä pientä pintaväriä. Tulisuutta pelkäävien lohduksi kastike ei ole itsessään ollenkaan tulinen. Mutta tulisuutta rakastavien lohduksi kalan pinnalle saa koristeluvaiheessa pilkkoa toki niin paljon chiliä kuin sielu sietää.
 
Lohifileen paistuessa uunissa on aika tehdä tuiki tavallisesta riisistä uskomattoman herkullinen lisuke. Kookoskermalla, nokareella voita ja parilla muulla taikasanalla riisistä tulee samettinen herkku, jota söisi ihan sellaisenaan. Tai ainakin muidenkin ruokien kuin vain chili-lohen lisukkeena.
 
Jos paheenasi ovat liian suuret annoskoot, chili-lohi ja kookosriisi ovat vaarallista ruokaa. Niitä haluaa syödä lisää, vaikka olisi jo ihan täynnä.


Chili-lohi

(meri)lohifilee (n. 500g)

maustekastike:
4 rkl hoisinkastiketta
1 rkl soijakastiketta
2 tl tuoretta inkivääriä raastettuna
1 ½ rkl sweet chili -kastiketta
2 rkl misotahnaa

koristelu:
½ chiliä siemenet poistettuna, renkaiksi leikattuna
tuoretta persiljaa tai korianteria
1 kevätsipuli silputtuna

Paistaminen: 170 °C, noin 30 minuuttia

Sivele uunivuoka rypsiöljyllä ja aseta lohifilee vuokaan nahkapuoli alaspäin. Kuori ja raasta inkivääri ja sekoita kastikkeen ainekset yhteen. (Hoisinkastikkeita, misotahnoja sun muita löytyy kaupasta etnisten ruokien hyllystä. Misotahnaa myydään pienissä pahvilaatikoissa, joissa on pieniä annospusseja.) Levitä kastike lohifileen päälle. Paista kalaa 170 °C:ssa noin 30 minuuttia. Koristele valmis kala chilillä, tuoreilla yrteillä ja silputulla kevätsipulilla.

Kookosriisi

4 hengen annos keitettyä pitkäjyväistä riisiä
1 ½ dl kookoskermaa
5 rkl maitoa
3 rkl voita
2 rkl kookoshiutaleita
2 ½ rkl limettimehua
suolaa

Keitä pitkäjyväistä riisiä neljän hengen annos pakkauksen ohjeen mukaan. Sekoita kypsän riisin joukkoon kookoskerma, maito, voi, kookoshiutaleet ja limetin mehu. Anna lämmetä liedellä. Mausta tarvittaessa suolalla. Tarjoile riisi lohen lisukkeena.

4 kommenttia:

Maria kirjoitti...

Ai että, tuli taas nälkä:) Tein tuota ulkomaassa, ja siellä kyllä ei ollut lohi niin hyvää kuin täällä kalatiskistä ja hoisin-kastikekin oli vähän erilaista. Mut oli sekin tarpeeksi hyvää. Onneksi oli reissusta tullessa tuon edellä mainitun lohen rippeet jääkaapissa :D Korianteri for the win!

lintsi kirjoitti...

Hyvännäköistä! Itseltänikin kyseinen keittokirja löytyy, mutta tätä lohireseptiä ei ole vielä tullut kokeiltua. Täytyykin laittaa heti kokeiltavien listalle. Käypä kurkkaamassa upouusi blogini Pullan paikka!

Krike kirjoitti...

Minä myös omistan tuon kirjan! :)

ps. kiva blogi! Tervetuloa vierailulle minunkin blogiin.

Noora kirjoitti...

Kiitos kommenteista ja hyvistä blogivinkeistä!