sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Nooran raparperikakku

Äidin kasvimaalla, raparperin alla...

... oli tällainen herkkulöytö!

Raparperimätäs takapihallamme tuottaa taas kirpeää satoaan. Meillä on leivottu tänä keväänä jo useita iki-ihania raparperikeikauksia ja kokeiltu paria uuttakin raparperiohjetta. Minulla on ollut tavoitteena löytää jokin superhyvä uusi raparperiresepti ja lopulta pienen soveltamisen jälkeen se löytyikin.

Viime kesätyöpaikkani kahvihuoneessa joku tarjoili todella herkullista pehmeää raparperikakkua. Olin ottanut ohjeen talteen, mutta en tainnut ehtiä kokeilemaan sitä viime vuonna. Nyt kaivoin reseptin uudelleen esiin. Alkuperäiseen herkut.netistä printattuun reseptiin tein pieniä muutoksia: lisäsin vähän omia mausteita taikinaan ja tein taikinan muutenkin hieman omalla tyylilläni. Lopputuloksena oli juuri toiveideni mukainen ihana raparperikakku, joka oli kaiken lisäksi todella nopea ja helppotekoinen. Suosittelen!


Nooran raparperikakku

2 kananmunaa
2 dl sokeria
1 dl maitoa
1 dl kermaa
1 dl voisulaa
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa
1 tl vaniljasokeria

Päälle:
5 dl raparperia kuorittuna ja pilkottuna
50 g pehmeää voita
1 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria

Paistaminen: 200 °C, 30–40 minuuttia

Vaahdota kanamunat ja sokeri. Lisää vaahtoon ensin nestemäiset ainekset ja sitten yhteen sekoitetut kuivat aineet. Pingota leivinpaperi suuren irtopohjavuoan pohjan ja reunojen väliin, voitele vuoan reunat ja kaada taikina vuokaan. Ripottele pinnalle raparperipalat. Nypi päällyksen pehmeä voi, vehnäjauho ja sokeri murumaiseksi seokseksi ja ripottele raparperipalojen päälle. Paista 200 °C:ssa noin 30–40 minuuttia. Nauti kanelilla ja sokerilla maustetun kermavaahdon kera.

Onko teillä muuten vinkkejä siihen, miten raparperin saisi tuottamaan käyttökelpoista satoa mahdollisimman pitkälle kesään? Alkukesän tiuhan sadonkorjuun jälkeen meidän raparperimme tuottaa melko puisevaa vartta. No, toisaalta raparperin kuuluukin olla kausiherkku ja kesän edetessä siirrytään aina uusiin satoihin. Meille on ostettu jo pari mansikkaroppostakin, esimakua Espanjasta ennen Suomen satokautta.

Äidin suunnittelema ja kuvaama tarjoiluehdotus

Voi, miten ihanalta tuntuu viettää kesää jälleen omassa paratiisikaupungissani Raumalla. Kesäisen Rauman aion esitellä teillekin tänä kesänä, sillä viime kesänä se jotenkin jäi. Oma kesäni sujuu tänä vuonna kyllä täysin työn merkeissä, mutta toisaalta odotan suurella innolla ja oppimishalulla kahta tämän kesän työtäni. Pitkän aherruksen jälkeen minulle on luvassa ainutlaatuinen palkinto syksyllä, ja sitä ajatellen jaksan kyllä ahertaa vaikka niska limassa. Tähän palkintoon pääsette tutustumaan tekin sitten blogini myötä, mutta pidetään teitä lukijoita (lukuun ottamatta jo asialla toitottamaani lähipiiriä) vähän jännityksessä. ;)

Alkavan kesän terveiset Raumalta!

keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Aurajuusto-kukkakaaligratiini

Nooran ja äidin houkutus


Otimme viime viikonloppuna äidin kanssa kaiken ilon irti siitä, että olimme kahdestaan kotona. Kun homejuustoa inhoava isosiskoni ja kypsennettyä kukkakaalia kammoksuva isäni olivat pois ruokapöydästä, me kokkasimme omaa herkkuruokaamme, homejuustolla gratinoitua kukkakaalia! On ehkä käsittämätöntä, miten meidän pitää välillä oikein himoita sellaista ruokaa, jota toiset inhoavat. Emme me ilkeyksissämme, mutta tuo hieman suolaisella aurajuustolla gratinoitu pehmeä ja makea kukkakaali on vaan ihan mielettömän hyvää!

Olen miettinyt paljon tuota inhokkiruoka-asiaa. Lähinnä sitä, että onneksi olen hyvin kaikkiruokainen. Homejuusto ja kukkakaalikin ovat yleisesti hyväksyttyjä inhokkiruokia, mutta miltä mahtaisi tuntua, jos inhoaisi vaikkapa kalaa tai jotain muuta usein vastaan tulevaa ruokaa? Miten inhonsa aina perustelisi kohteliaasti? Allergialla varmaan. Luulenpa, että puolet allergioista on oikeasti inhoa… Oletteko te ”allergisia” jollekin? ;)

Mun annoksestani moni saisi varmaan anafylaksian. Oikeasti tai leikisti. (Huomaa kesän ensimmäiset grilliherkut!)

Oliivit olivat pitkään oma karttamisen kohteeni, mutta olen jo vuosia syönyt niitä ihan hyvällä halulla. Tämä on ehkä todiste siitä, että maku muuttuu usein iän myötä. Nykyisin keksin inholistalleni oikeastaan vain yhden asian: korianterin. Maistoin korianteria ensimmäisen kerran vasta muutama vuosi sitten Kiinan matkalla ja silloin isosiskoni ja hänen miehensäkin puhuivat korianterista painajaisyrttinä. Tässä välissä he ovat oppineet jo pitämään korianterista, mutta minulle yrtti on edelleen pieni painajainen. Korianteri ei varsinaisesti ällötä minua, mutta sen maku tuntuu siltä kuin kitalakeni läpi painettaisiin pitkä ja tylppä naula! Valitettavasti korianteri tulee vastaan nykyisin entistä useammin, mutta ”se laukaisee migreenini” on aika hyvä pakotie. Inhokkiruokien sijaan on kyllä monia ruokia, joita kartan esimerkiksi koulun ruokalassa ihan vain siksi, että vatsani menee niistä täysin sekaisin. Tästä syystä monet hyvät ystävänikin ovat luulleet, että en syö punaista lihaa. Kyse on pelkästään kyllä eineslihavalmisteiden välttelystä. Valitettavasti se kasvisruokaversion soijakin on yhtä paha! Aina on kyllä onneksi löytynyt syötävää kolmannesta vaihtoehdosta tai viimeistään viereisestä ruokalasta. Silloin, kun saa kaikessa hiljaisuudessa valita, elämä on aika helppoa.

Mutta olen minäkin melko kenkku, nimittäin juomien suhteen. En voi sietää kahvin, piimän tai alkoholin makua! Aika paha, erityisesti tuo viimeinen. Siis muille. Mutta en voi sanoa muuta kuin koittakaa kestää!

Aurajuusto-kukkakaaligratiini

yksi iso tai kaksi pientä kukkakaalia
2 rkl voita
3 rkl vehnäjauhoja
2-3 dl maitoa
50 g emmentaljuustoraastetta
50 g aurajuustomurua
ripaus pippuria
ripaus paprikajauhetta
(Maizena vaaleaa suurustetta)

Paistaminen: 210 °C, noin 20-30 minuuttia

Hyörytä tai keitä kukkakaali ensin lähes kypsäksi kattilassa. Lisää toiseen kattilaan voi ja sekoita jauhot sulaneeseen voihin. Lisää maitoa vähitellen koko ajan kattilan pohjasta asti sekoittaen. Anna kiehahtaa ja paksuuntua. Sekoita joukkoon juusto ja anna sen sulaa. Kastike saisi olla melko paksua, ”tahnamaista”, jotta se jää kukkakaalin päälle eikä valu pois. Jos kastike kaipaa mielestäsi lisää paksuutta, kuumenna se uudelleen kiehuvaksi ja lisää Maizenaa muutama ruokalusikallinen kerrallaan ja anna kiehua hetki tämän lisäämisen jälkeen.

Aseta kukkakaali mahdollisimman kokonaisena uunivuokaan ja kaada juustokastike sen päälle. Kypsennä uunissa 210 °C:ssa noin 20-30 minuuttia tai kunnes gratiini on saanut sopivasti väriä. Nauti lämpimän ruuan lisukkeena.

Kukkakaalit kätevällä silikonisella höyrytysritilällä

Juustokastikkeella peitelty

maanantai 16. toukokuuta 2011

Keväiset juhlat kotona

Marian bloginkaappaus osa I


Elämä on ihmisen parasta aikaa, sanoo Nykäsen Matti, ja kevät on mitä ihaninta aikaa järjestää juhlia, sanoo entinen kevätmorsian. Meillä päin juhlitaan toukokuussa perinteisesti Helmin juhlaviikkoja, jotka tänä vuonna huipentuivat Flooran päivän kahvikutsuihin. Keväälle tyypillisten ylioppilas- ja valmistujaisjuhlien keskeisiä komponentteja ovat tunnetusti kiire ja stressi. Nyt järjestämämme juhlat olivat kuitenkin vapaamuotoiset, ja minulla ei ollut lähtökohtaisesti mitään järjestelyvastuuta. Siispä annoin ajatuksen lentää ja keräsin kirjanmerkkeihin hauskoja ideoita. Aivan kuin yllättäen meillä olikin kasassa mieletön menu.


Aloitin valmistelut reilut viikkoa ennen juhlia ja tein perinpohjaisia pakastus-sulatustestejä sen takia. Laitan suurimman osan ohjeista linkkeinä, mutta niihinkin olen lisäillyt omia vinkkejä nimenomaan etukäteisvalmisteluja varten. Menumme kantavana ajatuksena oli, että tarjoilut eivät suttaa lautasta, ja sen ansiosta suolaiset ja makeat tarjottavat voidaan syödä samalta lautaselta.


Suolapaloina tarjoilimme:

Lumon saaristolaisleipää savulohitäytteellä

Tomaatti-mozzarellatikkuja

Juustosarvia aurinkokuivatulla tomaatilla ja fetajuustolla täytettynä


Parsapiiraita Voisilmäpelin ohjeella
Tein sekä pohjan että täytteen kolminkertaisena, josta tuli 52 Italian leivosvuuan kokoista piirasta sekä muutama testipiirakka. Yksinkertaisella ohjeella tulisi siis n. 18 pikkupiirasta. Kaulin jääkaappikylmän taikinan muutaman millin ohueksi, otin lasilla muotin taikinasta ja painelin leivosvuokaan. Pohja kannattaa pistellä haarukalla kupruilun estämiseksi ennen paistamista. Muutoin kokosin piirakat linkin ohjeen mukaan. Parsasta laitoin nupun päälliseksi ja täytteen joukkoon laitoin silputtuja varsia. Iso määrä parsanvarsia jäi toki yli, mutta ne käytettiin seuraavana päivänä risottoon. Piiraat pakastettiin, otettiin jääkaappiin tarjoilua edeltävänä päivänä ja lämmitettiin hetken uunissa ennen tarjoilua.


Makeita sortteja edustivat:


Tätä herkkua sain ystäväni vappujuhlissa ja ihastuin täydelliseen makeuden ja kirpeyden yhdistelmään. Kokosin pannacottan kertakäyttöisiin 10 cl liköörilaseihin, hyydytin ja pakastin. Sulatuksen jälkeen pannacottan rakenne pysyi hyvänä. Siirappi kannattaa laittaa pannacottan päälle vasta juuri tarjoilua ennen. Siirapin valmistin jääkaappiin edellisenä päivänä. Passionhedelmiä kannattaa varata (ainakin) tuplaten linkin ohjeeseen verrattuna. Meillä tuli kauppareissun paikka kokoamisurakan puolivälissä! Yllä olevan kokoisia pannacottia tuli yksinkertaisesta ohjeesta 33.




Choco Cake Popsit Piece of Cake -blogista
Cake Popseilla testattiin meikäläisen pinnan pituus, mutta lopussa kiitos seisoo. Pakko kuitenkin oli yrittää, kun kerran olin näistä idean saanut. Cake Popsien valmistusaikataulusta olin eniten huolissani, sillä veikkasin koristelun vievän aikaa. Tässä tapauksessa luulo nimenomaan oli tiedon väärti. Testipakastuksen tulos oli ilahduttava: pallot säilyivät tikun nokassa täydellisesti valmiiksi koristeltuina. Pakkasessa suklaakuori voi haljeta, mutta halkeama umpeutuu näkymättömäksi pallon sulaesa. Jääkaapin kautta hitaasti sulattaessa pallot eivät "hikoile", toisin kuin suoraan huoneenlämpöön otettaessa. Itse kakun tein tällä ohjeella, tuorejuusto oli maustamatonta ja mausteeksi lisäsin pari ruokalusikallista Amarettoa. Pallot tein ruokalusikkamitan avulla tasakokoisiksi ja näitä palloja tuli yhdestä kakusta n. 40 kpl. Valkosuklaan sulattaminen sujui parhaiten mikrossa ja raidat tein pienellä karkkien koristeluun tarkoitetulla pursotuspussilla.


Ei kerrota kenellekään, että itse juhlapäivänä kreemi oli liian löysää ja kierteet lässähtivät.

Kookoskuppikakut Simply Recipes -sivuston ohjeesta mukailtuna

Kuppikakut (lähteen mukaan 20 kuppikakkua, miniversioita 70 kpl)
180 g voita huoneenlämpöisenä
3 dl sokeria
3 munaa
2,5 dl kookosmaitoa (täysrasvaista)
5 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
1 - 1,5 dl kookoshiutaleita

Kuorrute
100 g voita huoneenlämpöisenä
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1,5 - 2,5 dl tomusokeria
0,5 dl kookoshiutaleita

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Vatkaa voi vaahdoksi. Lisää sokeri ja vatkaa vielä. Lisää munat yksitellen ja sekoita tasaiseksi. Yhdistä kuivat aineet toisessa kulhossa. Kaada kolmanteen, isoon kulhoon kookosmaito, sekoita hyvin. Lisää kookosmaidon joukkoon 1/3 kuivista aineista ja sekoita, sitten 1/2 voivaahdosta ja sekoita. Jatka vuorotellen lisäämistä kuivilla aineilla lopettaen. Sekoita, kunnes taikina on tasainen, mutta vältä ylivatkaamista. Lopuksi lisää joukkoon kookoshiutaleet. Laita paperivuuat muffinipeltiin ja täytä muffinivuuat vajaiksi. Paista 18-22 minuuttia kääntäen peltiä paistamisen loppuvaiheessa. (Miniversioiden paistoaika oli 17 minuuttia.) Varmista hammastikulla, että kakut ovat paistuneet kunnolla. Anna kakkujen jäähtyä muffinipellissä pari minuuttia ja siirrä sen jälkeen ritilätasolle jäähtymään täysin.

Kuorrutusta varten vatkaa voi ja tuorejuusto sekaisin pari minuuttia. Lisää tomusokeria vähitellen, kunnes seoksen makeus on sopiva. Mitä enemmän sokeria käytät, sitä jämäkämpää kuorrutuksesta tulee. Lopuksi lisää kookoshiutaleet. Pursota tai levitä kuorrute jäähtyneiden kuppikakkujen päälle ja ripottele koristeeksi kookoshiutaleita. Tarpeeksi jämäkkä kuorrute kovettuu huoneenlämmössä, ja kakkuset säilyvät tarjoilupöydässä hyvän näköisinä.


Sitruuna-mustikkakuppikakut Annie's Eats -blogista mukailtuna

Kuppikakut (Amerikan standardilla 16 kakkusta, mutta minulla 30 "isoa")
1,75 dl + 2 rkl yleisvehnäjauhoja
1,75 dl kakkujauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
220 g huoneenlämpöistä voita
2 dl sokeria
yhden sitruunan kuori
2 munaa
2 rkl sitruunamehua
1,25 dl huoneenlämpöistä maitoa
2,5 dl mustikoita

Fyllinki
200 g tuorejuustoa
70 g huoneenlämpöistä voita
7,5 dl tomusokeria (sic!)
1 rkl sitruunamehua (ei yhden sitruunan mehu, note to self...)
yhden sitruunan kuori

Koristeluun tuoreita (pensas)mustikoita

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Laita muffinipeltiin paperivuuat. Sekoita kulhossa 1,75 dl yleisvehnäjauhoja, kakkujauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri. Vatkaa toisessa kulhossa voi, sokeri ja sitruunankuori vaahdoksi. Sekoita munat joukkoon yksitellen ja sen jälkeen sitruunamehu. Sekoita taikinan joukkoon puolet jauhoseoksesta. Lisää maito. Lopuksi lisää jäljellä oleva jauhoseos ja sekoita taikina tasaiseksi. Älä ylivatkaa. Laita mustikat pieneen kulhoon ja lisää 2 rkl vehnäjauhoja. Pyörittele mustikat jauhoissa ja sekoita ne varovaisesti taikinan joukkoon. Täytä muffinivuuat hieman vajaiksi. Paista uunissa 20-22 minuuttia, testaa kypsyys hammastikulla. Anna paistuneiden kakkusten jäähtyä muffinipellissä 5 minuuttia ja sen jälkeen siirrä ne jäähtymään ritilälle.

Sekoita tuorejuusto ja voi tasaiseksi. Lisää joukkoon sitruunamehu ja sitruunan kuori. Lisää joukkoon tomusokeria vähän kerrallaan ja sekoita, kunnes täytteestä tulee jämäkkä. Pursota jäähtyneiden kakkusten päälle ja koristele tuoreilla mustikoilla.


Unelmien täyttymys minulle tämä blogikaappaus, vaikka tietotekniikan jumalat eivät ole olleet puolellani :) Toivottavasti Nooran lukijakunta toivottaa minut tervetulleeksi, ja saan joskus toistekin tulla moikkaamaan!

perjantai 13. toukokuuta 2011

Psykiatrian lopputentti

Ihan kohta juhlitaan!


Minulla oli tänään psykiatrian lopputentti. Ehkä ihmettelette, miten se liittyy ruokaan, ja voin todeta, ettei sitten mitenkään! Ei sillä kysytty edes syömishäiriöistä. Ja tenttiä ennen en olisi pystynyt syömään edes tuota psykiatrian kirjan päällä nököttävää omenaa. Kummallista kyllä, joskus tentit edelleen tuntuvat mahanpohjassa asti. Loppujen lopuksi oli ihan mukava tentti ja hyvin meni.

Mutta mutta. Mukavata olisi ollut tiedossa kotona Raumallakin. Samaan aikaan kun minä pohdin masennusta, itsemurhia, kriisejä ja pakkohoitoa koulun penkillä, Raumalla oli pitopöytä koreana ja tupa täynnä iloisia vieraita. Ehkä arvaatte, missä olisin ollut mieluiten, mutta ehkä tiedätte myös, että aina ei voi valita mielen mukaan. Velvollisuuksien vuoro oli tänään, mutta juhlat sen sijaan jatkuvat myös huomenna samalla teemalla täällä Turussa. Ja niihin osallistun minäkin!

Tämänpäiväisten juhlien pitokokkina toimi isosiskoni Maria, jonka jo kerran mainitsinkin pääsevän vierailemaan välillä blogiini. Hänen ensimmäinen tehtävänsä onkin raportoida minulle ja teille kaikille lukijoille, mitä sillä Raumalla oikein tänään syötiin! Veikkaanpa, että tulossa on todellinen ideapaketti kaikille kotona juhlia järjestäville. Muistakaapa kurkata myös vanhempi juttu ylioppilasjuhlistani, jos sellaisten järjestämistä on tänä keväänä luvassa.

Ha det bra!

lauantai 7. toukokuuta 2011

Salaatti talon tapaan

Kehtolaulu pienelle vihreälle banaanille ja 365 muuta HeVi-hittiä


Vihannekset, juurekset ne herkkuja on kaikki.
Niistä tykkää tytöt, pojat sekä ope Maikki.
Kurkkua ja tomaattia, kaalinpäätä haukkaa.
Narskuttele naurista tai pure kynsilaukkaa.

Vitamiinit talteen!

Hyvän olon salaisuus on A, B, C.
Kasvamiseen tarvitaan myös D ja E.
Sadonkorjuun aikana kun ahertaa,
voi vitamiinit säilöä tai pakastaa.

Joskus tekee hurjan paljon mieli herkutella.
Hedelmiä, marjoja voit silloin maiskutella.
Mustikat ja mansikat ne aivan sulaa suussa.
Päärynäkin parempaa on poskessa kuin puussa.

Vitamiinit talteen!

Isukki oli löytänyt kirjastosta jotain riemastuttavaa: Simo Siili ja muita lastenlauluja -CD palautti jostain alitajuntani syövereistä mieleeni kaikki ala-asteen musiinkin tunneilla lauletut loistobiisit. Miten ihmeessä voin muistaa jonkun Vitamiini-rapin sanat ulkoa, vaikken edes muistanut kyseisen laulun olevan olemassa? Katsotaan, koska muu perhe hermostuu näihin lastenlauluihin, joita minun on saatava renkuttaa nyt vähän aikaa. ;)

Juha Tynnisen Vitamiini-rap johdattaa meidät salaatin tekemisen pariin. Haluan esitellä ihan sen perussalaatin, jota meidän perheessämme syödään päivittäin lämpimien aterioiden lisukkeena. Salaatti on mielestäni puolet ateriaa, ainakin määrällisesti. Perinteisessä lautasmallissahan puolet lautasesta on täytetty kasviksilla. Meillä katetaan kyllä aina salaattilautaset, sillä ainakin minulla viiraa sen verran päästä, etten siedä salaatin tahriintumista lämpimään ruokaan…

Salaatin ei todellakaan tarvitse olla tylsähkö kurkku-tomaatti-sekoitus tai ylipäätään samanlainen joka päivä. Salaattiin on hurjan helppo saada vaihtelua, uskokaa tai älkää. Kun salaatin tekoon panostaa hieman, tulee sitä syötyä kyllä yli ravintosuositusten, niin herkullista se on.


Salaatin teko alkaa salaattipohjasta. Käytämme yleensä vähintään kahta eri salaattilaatua. Mukaan silputaan tuoreita yrttejä, esimerkiksi basilika on aina hyvä. Rucola-salaatti taas on jo itsessään voimakkaan makuinen. Salaatin päälle lorautamme hieman oliiviöljyä ja suihkimme balsamiviinietikkaa. Joskus päälle ripotellaan vielä muitakin mausteita: kuivattuja yrttejä tai rouhaisu mustapippuri- tai suolamyllystä. Sitten salaattipohja käännellään sekaisin.


Salaattiin päätyvät meilläkin usein tavanomaiset kurkut, paprikat ja tomaatit, mutta erityisesti kahdella jälkimmäisellä pääsee leikittelemään väreillä: eilen keltaista, huomenna punaista, tänään kaikki mahdolliset värit. Salaattiimme päätyy melkein poikkeuksetta hedelmiä. Suosikkejamme ovat päärynä, omena, viinirypäleet, hunaja- ja verkkomeloni, tuore ananas ja sitrushedelmät. Italiassa salaateissa on ollut usein porkkanaa ohuenohuina siivuina, joita saa tehtyä helposti juustohöylällä. Isosisko esitti juuri uuden idean tuoreen parsan suikaloimisesta salaattiin samaan tyyliin. Kesäisin salaattiin päätyy tietysti tuoreita herneitä ja retiisiä. Mmmm… sitä odotellessa! Vaihtoehtoja siis riittää!


Loppusilauksen salaattiin saa siemenillä, pähkinöillä, rusinoilla ja kuivatuilla marjoilla. Vaihtelua löytyy yllin kyllin erilaisista sekoituksista paahdettuihin ja suolattuihin versioihin, jotka ovat aika jänniä makupaloja salaatin joukossa.


Kuten ehkä huomasitte, meillä tykätään laakeista salaattiastioista. Simpukasta salaattia syödään erityisesti silloin, kun pääruokana on kalaa. :)

Äitienpäivän kunniaksi Simo Siilillä ja kumppaneilla on vielä jotain laulettavaa…

Äiti saa olla suuri, äiti saa olla pieni.
Äiti saa tuoksua mullalta, tosin kyllä mieluummin pullalta!
Äiti saa kyllä kokata, mut saakohan äiti rokata?

Äiti voi olla kenkku, äiti voi olla reilu.
Äiti voi jaella toruja, tosin kyllä mieluummin loruja!
Äidin keitto voi kiehua, mut saakohan äiti riehua?

Ei vaan äiti vaan myös nainen ja kaikki olennainen
kuuluu myöskin äidin elämään.
Sekä vaippapyykki että rokki, ei kai oo se shokki,
jos molemmat mahtuu äidin elämään?

(Saako äiti rokata? Irmeli Wartiainen-Suojalehto)

Äitienpäivärokkailut vuonna 2010